Ella Junnila ylitti vain 180 yleisurheilun MM-kisojen naisten korkeushypyn karsinnassa Dohassa perjantaina. Finaalipaikka jäi haaveeksi.
MTV Urheilu seuraa MM-kisojen avauspäivien tapahtumia tiiviisti. Seurantaan pääset tästä!
MM-debyyttinsä tehneen Junnilan hyppääminen takkusi läpi karsinnan, ja useampi yritys päättyi törmäykseen riman kanssa. Hän pudotti kertaalleen korkeuksista 170 ja 180, ja tulos jäi lopulta siihen, kun 185:stä tuli kolme epäonnistumista.
– Hyppy parani koko ajan. Viimeisissä hypyissä oli hyvää, mutta se ei osunut kohdilleen. Ei ollut kovia hyppyjä alla, mutta nilkassa ei ollut kipuja, Junnila kommentoi Ylen tv-haastattelussa viitaten loukkaantumisesta johtuneeseen hyppytaukoon.
Junnila hyppäsi aiemmin tällä kaudella uuden Suomen ennätyksen 195.
Naisten korkeuden finaali käydään ensi maanantaina.