Ensimmäiseen F1-kisaansa valmistautuva Pierre Gasly nähdään tällä kaudella vielä useammassa kisassa Toro Rosson ratissa, uskoo tallipomo Franz Tost.
Gasly nostettiin tiimiin Red Bullin junioriohjelmasta. Urallaan alamäessä ollut Daniil Kvjat joutui tekemään tietä nuorelle ranskalaiselle Malesiassa sekä Tostin mukaan ainakin ensi viikonloppuna Japanissa.
– Ajattelimme, että nyt on hyvä hetki testata häntä. Otamme hänet mukaan harkintaan ensi vuotta varten, Tost taustoitti C Moren haastattelussa ennen aika-ajoja.
Ainakin alku oli hyvä. Gasly oli aika-ajojen ykkösosiossa jopa tallikaveriaan Carlos Sainzia nopeampi ja jäi viimeisillä vedoilla vain puolitoista kymmenystä.
Tallipäällikön mukaan kaikki on nyt Gaslyn käsissä. Hänen omat esityksensä ratkaisevat sen, ajaako hän enemmän kisoja jo tällä kaudella ja onko hän Toro Rosson kisakuskina ensi kauteen lähdettäessä.
– Hän on varmasti Japanissa ja sitten katsomme tilannetta sen jälkeen. Olen kuitenkin varma, että hän on vielä useammin autossa tällä kaudella, Tost paljasti.
Jutun videolla C Moren asiantuntija Mika Salo kertoo näkemyksensä Kvjatin tilanteesta sekä hyvin tuntemansa Venäjän kuskiohjelman tulevaisuuden näkymistä.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.