Touko Aalto: Puolueiden sovittava, etteivät ne aseta samoja ehdokkaita eduskunta-, maakunta- ja kuntavaaleihin

Touko Aalto Lehtikuva
Touko Aalto sanoo, että niin kutsuttu kolmen jakkaran ongelma voi tuoda esteellisyysongelmia päätöksenteossa.Lehtikuva
Julkaistu 02.03.2018 06:11

MTV UUTISET-STT

Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto ehdottaa Keskisuomalaisessa, että puolueiden tulisi sopia ennen seuraavia vaaleja, etteivät ne aseta samoja henkilöitä ehdolle sekä eduskunta-, maakunta- että kuntavaaleihin.

Aalto sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa, että "kolmen jakkaran ongelma" voi tuoda muun muassa esteellisyysongelmia esimerkiksi rahasta päätettäessä.

Hänen mukaansa demokratiaan ei istu se, että samat henkilöt päättävät niin keskus-, alue- kuin paikallishallinnossa, vaikka laki turvaa oikeuden asettua ehdolle vaaleissa. Kyseessä on Aallon mukaan myös ajankäyttökysymys.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa