TPS-luotsi mielissään voitosta – Tukonen taas tehokkaana

Lauri Tukonen
TPS:n kultakypärä Lauri Tukonen osui kahdesti Ilvestä vastaan.Str / Lehtikuva
Julkaistu 20.10.2015 21:35

MTV SPORT-STT

Turun Palloseuran Lauri Tukosen kaksi maalia siivittivät TPS:n 4-2-voittoon Ilveksestä jääkiekon SM-liigassa tiistaina. Ilvekselle tappio oli jo viides peräkkäinen.

– TPS oli alussa selvästi parempi, emmekä hyvästä taistelusta huolimatta pysyneet kotijoukkueen vauhdissa, selvitti Ilveksen päävalmentaja Tuomas Tuokkola.

Julius Vähätalo vei TPS:n johtoon toisen erän alussa. Niklas Frimanin hieno syöttö vasempaan laitaan vapautti Vähätalon, joka laittoi kiekon varmasti Ilves-maalivahti Hannu Toivosen selän taakse. Tukosen ylivoimamaali toisen erän lopussa ja 4-1-johtomaali päätöserän lopulla ratkaisivat voiton TPS:lle. Ilves yritti lopussa tasoitusta kuudella pelaajalla, mutta kiri tuotti vain yhden ylivoimamaalin.

TPS:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin kiitteli joukkueensa puolustuspeliä.

– Hyvä puolustus johti myös hyvään hyökkäyspeliin. Pystyimme vahvaan esitykseen ja onnistuimme tekemään oikeita korjausliikkeitä sunnuntaisen Ässät-tappion jälkeen, Selin totesi.  

Tuoreimmat aiheesta

Ilves