TPS teki vuoden mittaisen sopimuksen 24-vuotiaan ruotsalaisen Felix Sandströmin kanssa.
LUE MYÖS: Ruotsalaispuolustaja jättää Pelicansin
TPS:n urheilujohto halusi tasokkaan kirittäjän venäläisen Andrev Kareevin rinnalle. Pelaajakoordinaattori Tomi Kallio korosti seuran tiedotteessa hyvä kilpailutilannetta.
Sandström on Philadelphia Flyersin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2015. Viime kaudella hän pelasi Allsvenskanin Västersvikissä ja AHL:n Lehigh Valley Phantomsissa.
Hän on pelannut pääsarja SHL:ssä (Brynäs ja HV71) yhteensä 96 ottelua.
– Sandström on jo suhteellisen kokenut maalivahti, vaikka onkin vasta 24-vuotias. Hän on isokokoinen veskari, joka tuo meidän puolustuspäähän etsimämme täydennyksen ja vahvistuksen, Kallio sanoi.
TPS nappasi kauden päätteeksi hopeamitalit.