Jääkiekon Naisten Liigaan noussut Turun Palloseura on kiinnittänyt keskushyökkääjä Susanna Tapanin riveihinsä alkavaksi kaudeksi.
Laitilasta kotoisin oleva Tapani, 25, pelasi kaksi edellistä kautta Rauman Lukon joukkueessa. Hän on edustanut pääsarjassa myös Hämeenlinnan Pallokerhoa ja Espoon Bluesia.
Kolme MM-pronssia ja yhden olympiapronssin urallaan saavuttanut Tapani on asunut seudulla pitkään ja pelannut muun muassa ringetteä Raision Nuorisokiekossa sekä salibandya TPS:ssä.
– Olen asunut kymmenen vuotta Turussa ja kieltämättä olen jo turkulaistunut. Hienoa, että TPS:n naiset pelaavat Liigaa ja pääsen osaksi tätä tarinaa, Tapani sanoo seuran tiedotteessa.
– Turussa on tarjolla loistavat puitteet pelata ja harrastaa jääkiekkoa. Toivon sydämestäni, että rohkaisen nuoria tyttöjä ja naisia jääkiekon pariin.
Tapani oli yksi naisten maajoukkueen urheilijoista, jotka ottivat naiskiekkoilijoiden heikon taloudellisen tilanteen näkyvästi esiin PyeongChangin olympiakisojen alla. Valtio myönsi Suomen olympiakomitean esityksestä koko joukkueelle 10 000 euron apurahan pronssikisojen jälkeen.
Tapani kertoi asiasta Tulosruudussa helmikuussa (videolla):
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.