27-vuotias nainen pidätetty epäiltynä kahden kaksosparin heitteillepanosta – alle viisivuotiaat lapset kuolivat rakennuspalossa

Tulipalo, Sutton, Lontoon esikaupunki
/All Over Press
Julkaistu 17.12.2021 11:34(Päivitetty 17.12.2021 15:07)

Noora Knapp

noora.knapp@mtv.fi

Paikalle hälyytettiin torstai-iltana kahdeksan paloautoa sammuttamaan rakennuspaloa.

27-vuotias nainen on pidätetty epäiltynä kahden kaksosparin heitteillepanosta. Lapset kuolivat tulipalossa torstai-iltana Lontoon esikaupunkialueella sijaitsevassa Suttonissa, uutisoi The Guardian.

The Guardianin mukaan poliisi on kertonut, että rakennuspalossa kuolleet lapset olivat kaikki alle viisivuotiaita poikia. BBC:n haastattelemien naapureiden mukaan kyse on kahdesta parista kaksosia. Naapurit kuvailevat kaksosia pidetyiksi ja iloisiksi.

Palokunta hälytettiin paikalle torstaina Suomen aikaa iltayhdeksän aikoihin. Palokunnan tiedotteen mukaan rakennuspaloa lähti sammuttamaan kahdeksan paloautoa ja noin 60 palokunnan jäsentä. Tiedotteen mukaan heitä oli vastassa koko pohjakerrokseen levinnyt voimakas palo.

Lue lisää: Britanniassa neljä lasta on kuollut rakennuspalossa Lontoon Suttonissa – "Tapaus on jättänyt kaikki syvän surun turruttamaksi"

Sutton, tulipalo, Lontoon esikaupunkialue

Palon syttymissyy ei ole toistaiseksi tiedossa.

Pelastushenkilöstö antoi sisältä löytyneelle neljälle lapselle elvytystä tapahtumapaikalla, mutta lapset julistettiin myöhemmin kuolleeksi sairaalassa.

–  Tämä tapaus on jättänyt kaikki syvällisen surun turruttamaksi, sanoi palokunnan edustaja Andy Roe.

–  Ajatukseni ovat lasten perheiden ja ystävien, koko paikallisen yhteisön sekä kaikkien niiden luona, joita tämä tulipalo on koskettanut, hän jatkoi.

Tulipalo Lontoon esikaupunkialueella Suttonissa

Mukana sammutustöissä oli kahdeksan paloautoa.

Daily Mailin mukaan palo saatiin hallintaan vielä samana iltana, 90 minuuttia pelastushenkilöstön saapumisen jälkeen. Tapahtumapaikkaa tutkitaan ja palon syytä selvitetään.

Uutista päivitetty 17.12.2021 kello 15.04 lisäämällä tieto pidätyksestä.

Tuoreimmat aiheesta

Lontoo