Traagisessa onnettomuudessa menehtynyt Paul Walker olisi täyttänyt 50 vuotta – näin näyttelijän perhe viettää hänen merkkipäiväänsä
Paul Walker olisi täyttänyt tällä viikolla 50 vuotta.
Ihmiset ympäri maailman järkyttyivät marraskuussa 2013, kun yhdysvaltalaisnäyttelijä Paul Walkerin kerrottiin menehtyneen vakavan auto-onnettomuuden seurauksena. Fast and Furious -elokuvia tähdittänyt Walker oli menehtyessään vain 40-vuotias.
Tiistaina 12. syyskuuta 2023 Walker olisi täyttänyt 50 vuotta.
Walkerin veli, näyttelijä Cody Walker kertoi E! Newsille, miten edesmenneen Fast and Furious -tähden perhe aikoo viettää tämän 50-vuotissyntymäpäivää.
– Aion viettää Paulin syntymäpäivää kuten aina, perheeni kanssa. Jo usean vuoden ajan perheenjäsenet ovat yleensä ottaneet kuvan auringonlaskusta ja sitten lähettelemme sitä tekstiviestitse ympäriinsä, hän kertoi.
Cody-veljen mukaan Paul ei ollut kova nauttimaan alkoholia, mutta jos hän joi, kaatoi hän lasiinsa yleensä viskiä. Perheellä on myös tähän liittyvä, erityinen traditio.
– Joskus otamme kuvan viskipullosta ja pienestä shotista, ja lähettelemme sitä toisillemme ikään kuin kippistäen, hän kertoi.
Kolmen lapsen isä Cody lisäsi, ettei sen suurempia syntymäpäiväsuunnitelmia ole tiedossa. Hän totesi haluavansa vain viettää aikaa perheensä kanssa.
Cody ja Paul Walkerin toinen veli Caleb hyppäsivät aikoinaan viemään veljensä roolisuorituksen loppuun, kun tämä menehtyi kesken Fast and Furious 7 -elokuvan kuvausten. Paul Walkerin ja hänen ystävänsä Roger Rodasin hengen vienyt onnettomuus tapahtui Rodasin menetettyä ohjastamansa Porsche Carrera GT:n hallinnan. Auto törmäsi lyhtypylvääseen ja kahteen puuhun syttyen palamaan.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää