Tästä ikonisesta urheiluautosta maksettiin enemmän kuin mistään toisesta saman mallisesta autosta ikinä. Artikkelin yläpuolelta löytyvällä videolla voit hypätä suoraan huutokauppatunnelmaan, sillä saimme käsiimme tilaisuudesta kuvattua materiaalia.
Kahdessa ensimmäisessä Hurjapäät-elokuvassa nähdystä Toyota Suprasta tuli juuri maailman arvokkain Supra – mikäli se nyt ketään yllättää.
Barrett-Jacksonin huutokaupassa Las Vegasissa lauantaina myyty auto vaihtoi omistajaa vasta 500 000 dollarilla eli noin 420 000 eurolla. Tämän päälle lätkäistiin vielä huutokauppakamarin 10 prosentin komissio, eli ostaja pulitti autosta yhteensä 550 000 dollaria.
Vauhdikkaat Fast & Furious -elokuvat ovat nousseet jo tietynlaisten kulttileffojen asemaan – etenkin sen 2000-luvun alussa julkaistut ensimmäiset osat. Elokuvasarjan yhdeksäs osa saapuu teattereihin tämän kuun lopulla.
Lue myös: Näitä automokia et huomannut Hurjapäät-elokuvissa: "Tehtäväni oli antaa neuvoja – niitä ei vain aina kuunneltu"
Hollywood-tähden kultainen kosketus
Tämän vuosimallin 1994 Supran arvoa ei ainakaan vähentänyt se, että sitä ohjasti ensimmäisessä elokuvassa näyttelijä Paul Walker, joka menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 2013. Useat Walkerin omistuksessa olleet autot ovat sittemmin vaihtaneet omistajaa merkittävillä summilla. Vuonna 2019 myytiin kokonainen kokoelma Walkerin autoja.
Myydyn Supran oranssi väri on Lamborghini Diablosta tuttu Candy Orange Pearl -helmiäissävy. Kumpaakin kylkeä koristaa Troy Leen Nuclear Gladiator -teos. Auton on rakentanut kalifornialaisen The Shark Shopin Eddie Paul, joka on niittänyt mainetta myös elokuva-alalla stunttikuskina.
Vaikka Walkerin ohjastama Supra esiintyykin elokuvissa raskaasti viritettynä, on konepellin alla todellisuudessa alkuperäinen kolmilitrainen turboahdettu 2JZ-GTE-rivikutonen, joka on paritettu nelilovisen automaattilootan kanssa.
Auton ilmettä on piristetty Racing Hartin 19-tuumaisilla M5 Tuner -vanteilla, APR:n hillittömän kokoisella takaspoilerilla sekä Bomexin etuspoilerilla ja helmalevikkeillä. Konepelti on Toyotan raaseriosaston inspiroima, vaikkakaan ei aito TRD-osa.
Lue myös: Näyttelijä Paul Walkerin traagisen kuoleman taustalla muutakin kuin ylinopeus: "Sen voi vetää 150 lasissa vaikka Priuksella"
Lähde: Barrett-Jackson