Trump: En tarvitse puolueen yhtenäistä tukea

Donald Trump kuvitus3
Moni vaikutusvaltainen republikaani on ilmoittanut, että ei tue puolueen ehdokkaaksi mitä ilmeisimmin valittavaa miljardööriä. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 08.05.2016 05:04

MTV UUTISET - AFP - STT

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump sanoo, että ei tarvitse taakseen republikaanisen puolueen yhtenäistä tukea.

Moni vaikutusvaltainen republikaani on ilmoittanut, että ei tue puolueen ehdokkaaksi mitä ilmeisimmin valittavaa miljardööriä.  

Vaikka republikaaninen puolue menisi vaaleihin erimielisenä, asia ei Trumpin mukaan ole ongelma.  

– En välitä siitä, eikä sillä ole merkitystä, Trump linjasi ABC-kanavan haastattelussa.  

Liike-elämässä uransa luonut Trump uskoo, että hän kykenee saamaan taakseen miljoonia kilpailevan puolueen demokraattien äänestäjiä. Hän sanoo, että demokraattien ehdokkuutta tavoittelevan Bernie Sandersin kannattajat pitävät Trumpin talousnäkemyksistä.  

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi on nousemassa Hillary Clinton.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat