Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin on määrä tänään illalla Suomen aikaa vierailla Texasissa.
Presidentti aikoo muun muassa tutustua Alamossa Meksikon raja-alueelle rakennettuun muurirakennelmaan, jota Trump on toistuvasti pitänyt esillä presidenttikautensa keskeisenä saavutuksena, kertoo uutiskanava CNN.
Aita- ja muurirakennelmaa on valmiina noin 730 kilometriä. Valtaosa muurista on rakennettu korvaamaan vanhoja ränsistyneitä aitoja ja esteitä. Muuriin on käytetty tammikuun 2017 jälkeen rahaa noin 15 miljardia dollaria eli runsaat 12,3 miljardia euroa.
Trump vakuutti vaalikampanjassaan, että panee Meksikon maksamaan muurin, mutta lopulta rahat otettiin budjetin eri momenteilta.
Lue myös: WP: Trump vaatimassa ensi vuoden budjettiin 8,6 miljardia muurirahaa
Tahtoo vaikeuttaa Bidenin aikeita
Trumpin hallinto on niin ikään myöntänyt jo rakennussopimuksia myös tuleville muurin osille ja jopa sellaisille maille, jotka ovat edelleen yksityisten omistuksessa. Tällä pyritään vaikeuttamaan tulevan presidentin Joe Bidenin hallinnon aikeita lopettaa muurin rakennustyöt.
Kyseessä on Trumpin ensimmäinen julkinen esiintyminen sen jälkeen, kun hän yllytti puheessaan keskiviikkona kannattajiaan marssimaan kongressille.
Marssin seurauksena oli mellakka, jossa tunkeuduttiin kongressiin.
Läheisen McAllenin kaupungin pormestari Jim Darling myönsi, että jännitteet ovat korkealla.
– Toivon, että mahdolliset protestit presidentin puolesta tai häntä vastaan pysyvät rauhanomaisina ja lainvalvojiamme kunnioitetaan, Darling sanoi.