Yhdysvalloissa väistyvä presidentti Donald Trump on ilmoittanut uusista armahduksista.
Aatonaaton armahduslistalla oli useita Trumpin läheisiä liittolaisia, esimerkiksi presidentin entinen neuvonantaja Roger Stone ja entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.
Lisäksi armahduksen sai myös presidentin vävyn isä Charles Kushner.
Trumpin armahduslistalla oli keskiviikkona paikallista aikaa 26 nimeä. Lisäksi kolmen ihmisen tuomio kumottiin osin tai kokonaan.
Presidentin armahdusvalinnat herättivät närkästystä jo aiemmin, kun hän armahti muun muassa neljä turvallisuusyhtiö Blackwaterin entistä työntekijää. Nämä tuomittiin vuonna 2015 vankilaan irakilaissiviilien surmaamisesta ampumalla.