Trump aikoo lakkauttaa opetusministeriön: "Siitä ei ole meille mitään hyötyä"

trump aop 03032025
Trump määräsi maan opetusministeriön lakkautettavaksi
Julkaistu 21.03.2025 05:23

MTV UUTISET – STT

Trump pyrkii siirtämään liittovaltion opetusministeriön vastuut ja päätäntävallan osavaltioille ja paikallistasolle.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on allekirjoittanut maan opetusministeriön lakkauttamiseen tähtäävän toimeenpanomääräyksen.

Torstaina paikallista aikaa järjestetyssä allekirjoitusseremoniassa Trump sanoi, että vastuut ja päätäntävalta siirretään osavaltioille, "minne ne kuuluvatkin". Republikaanit ovat tavoitelleet tällaista päätöstä jo vuosikymmeniä.

– Lakkautamme opetusministeriön niin pian kuin mahdollista. Siitä ei ole meille mitään hyötyä, Trump sanoi allekirjoitusseremoniassa.

Toimeenpanomääräyksessä ohjeistetaan opetusministeri Linda McMahonia tekemään kaikki tarvittavat toimenpiteet, joilla ministeriö voitaisiin lakkauttaa ja päätösvalta koulutuksesta siirtää osavaltioille ja paikallisyhteisöihin.

Liittovaltion opetusministeriö hallinnoi muun muassa opintolainoja ja vähävaraisille suunnattuja opintotukia sekä valvoo opiskelijoiden saavutuksia ja kansalaisoikeuksien toteutumista. Vastuu koulutuksen käytännön toteutuksesta on Yhdysvalloissa pääosin osavaltioilla tai tätä paikallisemmalla tasolla.

DEI-ohjelmat lakkautettava

Määräyksessä peräänkuulutetaan, että yhdysvaltalaisten tarvitsemien ja opetusministeriön tarjoamien palveluiden, ohjelmien ja tukimaksujen pitäisi jatkua keskeytyksettä ministeriön lakkauttamisprosessin aikana.

Määräyksessä vaaditaan myös noudattamaan nykyhallinnon politiikkaa, jonka mukaan kaikki ministeriön alaisuudessa olevat monimuotoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja osallisuuteen sekä "sukupuoli-ideologian" edistämiseen tähtäävät ohjelmat on lakkautettava.

Monimuotoisuus-, yhdenvertaisuus- ja osallisuusohjelmista puhuttaessa käytetään usein lyhennettä DEI (diversity, equity, inclusion). Trumpin määräyksessä kyseisten ohjelmien väitetään olevan "laitonta syrjintää".

"Itsevaltainen vallankaappaus"

Yhdysvaltain senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer kutsui Trumpin määräystä tuhoisaksi.

– Tämä kamala Donald Trumpin päätös tulee tuntumaan opettajien, vanhempien ja koulujen johtajien keskuudessa sekä lastemme saaman opetuksen laadussa, Schumer sanoi.

– Oikeuslaitoksemme on toimittava oikeusvaltion ylläpitämiseksi ja pysäytettävä Donald Trumpin itsevaltainen vallankaappaus.

Trump pystyy määräyksellään todennäköisesti viemään opetusministeriön käytöstä sille suunnattuja varoja sekä vähentämään ministeriön henkilökuntaa. Opetusministeriö kertoi jo viime viikolla, että se vähentää henkilöstömääränsä puoleen.

Opetusministeriön lakkauttamiseen tarvitaan kuitenkin Yhdysvaltain kongressin tuki. Muun muassa Washington Postin ja BBC:n mukaan lakkautuspäätös vaatisi todennäköisesti 60 senaattorin kannatuksen Yhdysvaltain 100-paikkaisessa senaatissa, joten lakkauttamiseen tarvittaisiin myös demokraattisenaattorien tukea.

Lue myös: Trump: Yhdysvallat solmii mineraalisopimuksen Ukrainan kanssa lähiaikoina

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump