Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa EU:ta ja Kanadaa uusilla "suuren mittakaavan" tulleilla.
Donald Trump kertoo omistamassaan viestipalvelussa Truth Socialissa, että aiempaa suunniteltua "paljon suuremmat" tullimaksut asetetaan EU:lle ja Kanadalle, jos ne tekevät yhteistyötä "taloudellisen vahingon aiheuttamiseksi Yhdysvalloille".
Trump ilmoitti keskiviikkona asettavansa 25 prosentin tuontitullit kaikille Yhdysvaltoihin tuoduille autoille.
Muun muassa EU:n ja Kanadan odotetaan vastaavaan tullimaksuihin omilla tulleillaan.
Lue myös: Suomen talouskasvu jää tänä vuonna hauraaksi – ja sille on selkeä syyllinen
rumpin asettamat autojen tuontitullit eivät suoraan vaikuta autojen hintoihin Suomessa, toteaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus -etujärjestöstä STT:lle.
Tilanne olisi toinen, jos EU asettaisi vastatulleja Yhdysvalloista Eurooppaan tuotaville autoille. Kallio ei kuitenkaan pidä tätä todennäköisenä.
Tämä johtuu siitä, että Yhdysvalloista Eurooppaan tuotavat autot ovat valtaosin eurooppalaisten valmistajien omia merkkejä, jotka on valmistettu Yhdysvalloissa. Näin ollen EU:n vastatullit osuisivat pääosin eurooppalaisiin autovalmistajiin.
– Se olisi tuplarankkari eurooppalaiselle autoteollisuudelle. Ensin Yhdysvaltain-viennissä rangaistaisiin 25 prosentin tulleilla, ja sitten vielä rangaistaisiin oman tuotannon tuonnista Yhdysvalloista Eurooppaan, Kallio pohtii.
Hän arvioi, että jopa 90 prosenttia Yhdysvalloista Eurooppaan tulevista autoista on eurooppalaisten valmistajien omia merkkejä. Autoihin kohdistuvat EU:n vastatullit eivät siis olisi kovin tehokkaita.
Tullien kohdistaminen vain ja ainoastaan yhdysvaltalaisten valmistajien automerkkeihin ei olisi sen kummoisempi ratkaisu. Kallio sanoo, että esimerkiksi sähköautovalmistaja Teslan myymät autot Euroopassa tulevat pääosin Saksassa sijaitsevalta tehtaalta. Samoin on monen muun jenkkimerkin laita.
– Esimerkiksi Fordilla on tehtaat Euroopassa. Kun autovalmistaja Stellantis osti Chryslerin, myös Jeep-brändi on eurooppalaisessa omistuksessa. Täällä tien päällä liikkuvat Jeepit tulevat hyvin pitkälti eurooppalaisilta tehtailta, Kallio kertoo.
"Autoteollisuus on EU:lle kohtalon ala"
Trump ilmoitti keskiviikkona asettavansa 25 prosentin tullimaksut kaikille autoille, joita ei ole valmistettu Yhdysvalloissa. Tullit koskevat myös autojen varaosia. Tullien on määrä astua voimaan 2. huhtikuuta.
Kallio kuvailee 25 prosenttia "hurjaksi luvuksi".
Vaikka tullimaksut eivät itsessään tulisi näkymään autojen hinnoissa Euroopassa, niillä voi olla muita välillisiä vaikutuksia, jos eurooppalainen autoteollisuus alkaa yskiä.
Kallio sanoo, että kyseessä on EU:n näkövinkkelistä "kohtalon ala".
– Se on Euroopan suurin yksittäinen tavaraviennin ala. Koko EU:n tavaraviennin arvosta noin seitsemän prosenttia tulee Euroopassa valmistetuista autoista, Kallio kertoo.
EU:sta viedään ulkomaille noin viisi miljoonaa autoa vuosittain. Yhdysvallat on suurin yksittäinen vientimarkkina.
– EU:n autoviennin arvo on noin 200 miljardia euroa vuodessa. Unionin alueelle taas tuodaan autoja alle 90 miljardin euron arvosta vuosittain. Autoteollisuuden kauppatase on siis vuosittain lähes 110 miljardia euroa ylijäämäinen, Kallio jatkaa.
Ala on myös merkittävä työllistäjä. Kallio kertoo, että autoteollisuus työllistää Euroopassa 2,5 miljoonaa ihmistä ja koko autoala yli 13 miljoonaa.
Myös Suomessa valmistetut Mercedes-Benz-autot päätyvät hänen mukaansa pitkälti Yhdysvaltoihin. Vaikka Valmet Automotiven Uudenkaupungin-tehtaalla kasatut Mersut tilastoidaan virallisesti Saksan-vienniksi, autot jatkavat sieltä suurilta osin matkaansa rapakon taakse.
– Lisäksi Suomessa on aika paljon teknologiateollisuuden yrityksiä, jotka tekevät eurooppalaiselle autoteollisuudelle alihankintaa. Esimerkiksi terästeollisuudessa SSAB:n ja Outokummun suurimpien asiakkaiden joukossa on todennäköisesti eurooppalaisia autovalmistajia, Kallio sanoo.
Hän tuumii, että jos tämä "kone lähtee yskimään" Trumpin tullien vuoksi, sillä on suoraan vaikutusta myös Suomeen.
Musk: Trumpin tullit vaikuttavat Teslojen hintoihin
Juttua täydennetty 27.3.2025 kello 15.56.