Trump tänään lehdistön eteen – odotetaan vastaavan kysymyksiin eturistiriidoista

Donald Trump 2016 marras
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 11.01.2017 09:18

MTV UUTISET - STT

Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin odotetaan joutuvan tänään tiukkojen kysymysten eteen, kun hän pitää ensimmäisen lehdistötilaisuutensa kuukausiin. 

Trump ilmoitti tilaisuuden järjestämisestä viikko sitten. Hänen on odotettu kertovan, miten aikoo välttää eturistiriidat presidentin tehtävien ja liiketoimiensa välillä. Yhdysvalloissa on kuitenkin viime ajat kohuttu Venäjän pyrkimyksistä vaikuttaa vaalitulokseen. Tuoreimman kohun nosti uutiskanava CNN, jonka mukaan Venäjällä voi olla Trumpin kannalta vahingollisia tietoja. 

Lehdistötilaisuus pidetään mediatietojen mukaan klo 18 Suomen aikaa. 

Trumpista tulee Yhdysvaltain 45. presidentti ensi viikon perjantaina.  

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat