Trumpia kehotettiin olemaan onnittelematta Putinia vaalivoitosta – toimi turvallisuusohjetta vastaan

42151409
Putin ja Trump G20-kokouksessa heinäkuussa 2017. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 21.03.2018 20:50

MTV UUTISET

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onnitteli tiistaina puhelinkeskustelussaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa tätä vaalivoitosta vastoin turvallisuusneuvonantajiensa ohjetta, kertoo Washington post -lehti.

Lehden mukaan neuvonantajat olivat kirjoittaneet Trumpin ohjeistukseen isoin kirjaimin ÄLÄ ONNITTELE.

Neuvonantajat myös kehottivat Trumpia tuomitsemaan puhelinkeskustelussaan Britanniassa tapahtuneet entisen venäläisen agentin ja hänen tyttärensä myrkytykset. Trump ei nostanut tapausta esiin, ja sanoi että puhelinkeskustelu oli "erittäin hyvä".

Valkoisen talon kansliapäällikkö John Kelly sanoo olevansa "turhautunut ja erittäin pettynyt" asian julkitulemisesta.

Puhelinkeskustelun jälkeen Trump sanoi, että hän ja Putin luultavasti tapaavat "ei-niin-kaukaisessa-tulevaisuudessa" keskustellakseen asevarustelun hillitsemisestä.

Trumpin lehdistöedustaja Sarah Huckabee Sanders puolestaan sanoi, ettei tapaamisesta ole sovittu mitään.

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat