Trumpia uhkaa ulosotto

LK 180324 Donal Trump 9. maaliskuuta
Republikaanien presidenttiehdokas ja Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kampanjatilaisuudessa Forum River Centerissä 09. maaliskuuta 2024 Georgiassa. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / CHIP SOMODEVILLAAFP / Lehtikuva
Julkaistu 18.03.2024 22:15

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain ex-presidenttiä, republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoittelevaa Donald Trumpia uhkaa omaisuuden ulosmittaus jo ensi maanantaina, koska hän ei ole saanut kokoon oikeuden määräämiä 464 miljoonan dollarin (417 miljoonan euron) korvauksia.

Trump aikoo valittaa oikeuden viime kuussa antamasta tuomiosta, mutta voidakseen tehdä niin hänen on ensin maksettava takuiksi koko korvaussumma oikeuden hallinnoimalle tilille.

Valituksen tekeminen keskeyttäisi ulosoton valmistelun välittömästi siihen saakka kunnes oikeus on käsitellyt valituksen.

Trumpin asianajajien mukaan jo yhteensä 30 vakuutusyhtiötä on kieltäytynyt antamasta Trumpille tarvittavaa maksusitoumusta, koska tällä ei ollut tarjota riittäviä takuita.

Oikeuden mukaan Trump ja hänen poikansa olivat liioitelleet pankeille ja muille luottolaitoksille yhtiön omaisuuden arvoa saadakseen edullisia luottoehtoja.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump