Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin pitää maksaa tänään satojen miljoonien dollarien takuusumma, jonka oikeus määräsi hänen maksettavakseen. Trumpilla on ollut vaikeuksia kerätä summaa kokoon.
Trumpin asianajajat ovat kertoneet lähestyneensä 30:tä yhtiötä saadakseen takuujärjestelyt kuntoon, mutta yksikään yritys ei ole suostunut hyväksymään Trumpin kiinteistöomistuksia vakuudeksi.
Newyorkilainen oikeusistuin määräsi viime kuussa Trumpille yli 350 miljoonan dollarin seuraamusmaksun, jonka arvioidaan korkoineen olevan päälle 450 miljoonaa dollaria. Tapaus liittyy siviilikanteeseen, jossa Trumpin katsottiin paisutelleen omaisuutensa arvoa neuvotteluissaan pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa saadakseen parempia ehtoja lainoilleen ja vakuutuksilleen.
Lue myös: 450 miljoonaa tarvitseva Trump voi saada pörssistä helpotusta maksuvaikeuksiin – ellei ole jo liian myöhäistä
Trump voi joutua myymään tai kiinnittämään kiinteistöjä saadakseen summan kasaan. Hän voisi myös tehdä konkurssin, mutta sen katsottaisiin pilaavan hänen maineensa menestyvänä liikemiehenä.
Yhdysvaltalaismedian mukaan osavaltion syyttäjä Letitia James on ryhtynyt alustaviin toimenpiteisiin Trumpin omaisuuden takavarikoimiseksi New Yorkissa.
Republikaanipuoluetta edustava Trump hakee uutta presidenttikautta marraskuussa järjestettävissä presidentinvaaleissa. Sekä Trump että istuva demokraattipresidentti Joe Biden ovat keränneet puolueidensa presidenttiehdokkuuksiin tarvittavat määrät puoluekokousedustajia.
0:37