Trumpilta ja Bidenilta suoria loukkauksia toisilleen – asiantuntija: ei apua äänestysvalintaa tekevälle yhdysvaltalaiselle – "En tiedä mihin ollaan menossa"

8:13img
Katso video: Yhdysvaltojen presidentinvaalien ensimmäinen vaaliväittely eskaloitui kaaokseksi – näin MTV Uutisten vaaliasiantuntijat ruotivat kaottista vastakkainasettelua.
Julkaistu 30.09.2020 09:14
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Ensimmäisen Yhdysvaltojen presidentinvaalien tv-väittelyn perusteella yhdysvaltalaiskatsojan olisi vaikea arvioida ketä äänestäisi maan presidentiksi, arvioi Pohjois-Amerikan tutkimuksen yliopistolehtori Rani-Henrik Andersson.

Keskustelu ei mennyt vaaliväittelyille tyypillisessä sivistyneehkössä hengessä, vaan katsojat saivat seurata päälle puhumista ja suoranaisia loukkauksia. Vaikka Donald Trumpin tyylin tunteville ”kupletin juoni oli selvä”, oli väittely silti Anderssonista ”todella villi”. Ehdokkailla ei juuri ollut paikkaa esittää visioitaan maan tulevaisuudesta.

– Tämä ei ollut millään tavalla mieltä ylentävä keskustelu, Andersson sanoo.

Hän on kuitenkin vakuuttunut, että jotain uutta tullaan näkemään vielä tulevissa väittelyissä.

– Kyllä Trump keksii vielä jotain. En kyllä tiedä mihin ollaan menossa, hän sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2020