Twitter poisti Trumpin valheellista tietoa levittävän koronavideon – presidentin poika joutui myös syyniin

0:47img
Katso videolta, kuinka presidentti Donald Trump kertoo koronakriisin menevän pahempaan suuntaan ennen tilanteen paranemista.
Julkaistu 28.07.2020 18:55

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uudelleenjakama video on poistettu Twitteristä sillä perusteella, että video sisälsi valheellista tietoa koronavirukseen liittyen, Twitterin tiedottaja kertoo.

Twitterin mukaan valheellisen tiedon levittäminen koronaviruksesta on vastoin sen toimintaperiaatteita. Videolla esiintyvät lääketieteen tohtorit väittävät kasvomaskien ja liikkumisrajoitusten olevan tarpeettomia koronapandemian torjumisessa.

Videolla myös suositeltiin covid-19-taudin hoitamiseen hydroksiklorokiinia, jonka tehosta on kiistanalaista tietoa. Trump oli aikaisemmin jakanut samaa videota Facebookissa, mutta se oli poistettu palvelusta maanantai-iltana paikallista aikaa.

Tämän jälkeen presidentti oli alkanut jakamaan katkelmia videosta hänen 84 miljoonalle seuraajalleen Twitterissä. CNN kertoo, että myös presidentti Trumpin poika, Donald Trump jr oli jakanut Twitterissä videota, joka sisälsi valheellista tietoa koronaviruksesta.

Videolla kerrottiin hydroksiklorokiinin parantavan koronavirustartunnan. Twitterin tiedottaja kertoo, että Trump nuoremman tulee poistaa jakamansa video tililtään, ja että tilin toimintaa rajoitetaan 12 tunnin ajaksi.

Lue myös: Korona lähestyy jo Valkoista taloa – Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvontantaja sai diagnoosin

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump