Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) kertoo MTV Uutisille lopettavansa työskentelyn venäläisen Sberbankin hallituksessa. Aho ei ymmärrä, mihin Venäjä Ukrainan-sodankäynnillään pyrkii.
Entinen pääministeri Esko Aho lopettaa työskentelyn Sberbankin hallituksessa. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.
Aho kertoo ilmoittaneensa pankin johdolle jo useita viikkoja sitten, ettei hae jatkokautta hallituspestilleen loppukevään yhtiökokouksessa.
Viime yönä käynnistyneen Venäjän suurhyökkäyksen Ukrainaan myötä Aho katsoo kuitenkin, ettei voi enää jatkaa hallitustyöskentelyä yhtiökokoukseen asti.
– Olen ilmoittanut tänään, että pidättäydyn hallitustyöskentelystä ja vetäydyn pois hallitustyöskentelystä tästä päivästä lähtien, Aho sanoo MTV Uutisille.
Suomen pääministerinä vuosina 1991–1995 toiminut Aho on istunut Venäjän valtion puoliksi omistaman Sberbankin hallituksessa vuodesta 2016.
Entinen pääministeri ei protestoi itse Sberbankia vastaan. Pankin toimintatavat ovat hänen mukaansa olleet täysin kestäviä.
– Mutta on selvää, että kun kysymyksessä on nyt sotaa käyvä maa, sen valtion puoliksi omistaman pankin hallinnossa työskentely on mahdotonta.
– Näen, että tällaisessa ympäristössä on riski joutua sellaisiin tilanteisiin, joissa oman maan intressit ja toimintatavat joutuvat ristiriitaan [pankin] päätösten kanssa. Mä en halua semmoisessa olla mukana.
Venäjä on loukannut Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja harjoittanut sotatoimia Itä-Ukrainassa jo vuodesta 2014 alkaen. Aho kuitenkin katsoo, että vasta nyt tilanne on muuttunut ratkaisevalla tavalla.
– Aiemmin ei ole ollut siinä mielessä sotaa, Aho toteaa.
"Logiikkaa on vaikea nyt nähdä"
Venäjää laajasti tunteva Aho myöntää, ettei aivan ymmärrä, minkälaisiin pitkän aikavälin tavoitteisiin presidentti Vladimir Putin ja hänen hallintonsa sodankäynnillään pyrkivät.
– Luulin pitkään ymmärtäväni ja osaavani ja tuntevani Venäjää paremmin kuin moni muu ja olen käyttänyt siellä aika paljon aikaa, mutta täytyy myöntää, että nyt on kyllä vaikea ymmärtää logiikkaa, jolla toimitaan, Aho tunnustaa.
– Logiikkaa on vaikea nyt nähdä. Se varmaan tulee näkyville lähiviikkojen tai -kuukausien aikana.
Lue myös: Venäjän sotaperustelut eivät uppoa: "Pseudohistoriallista huttua – tyypillistä Putinia"
Lue myös: BBC: Kiovalaiset yrittävät paeta kaupungista – moottoritie äärimmillään autoja
MTV Uutiset Live kertoo Ukrainan sodan käänteet hetki hetkeltä:
Katso:
Juttua päivitetty kello 11.38. Päivitetty teksti kauttaaltaan Ahon MTV Uutisille antaman haastattelun myötä.