1980- ja -90-luvulla jääkiekkovaikuttajana toimineelle Jyrki Santalalle luettiin syyte törkeästä petoksesta Satakunnan käräjäoikeudessa tiistaina. Syyttäjä vaatii Santalalle kuuden kuukauden ehdollista vaikeusrangaistusta, kertoo Turun Sanomat.
Petossyyte liittyy ansiomenetyskorvauksiin, joita Santala nosti 15 000 euron edestä Rauman kaupungilta luottamustehtäviensä hoitamisesta vuosina 2013 ja -14. Korvausten perusteena oli menetetty työaika Santalan omistamasta yrityksestä.
Kaupunki teetti asiasta erityistilintarkistuksen, jossa selvisi, ettei Santalan yhtiöllä ollut lainkaan toimintaa tai rahaliikennettä nostamisten aikana. Santala palautti rahat, mutta joutui luottamuspulan takia eroamaan kokoomuksen valtuustoryhmästä.
Demarivaltuutettu teki asiasta rikosilmoituksen, joka poiki syytteen törkeästä petoksesta.
Santala itse kiistää syyllistyneensä rikokseen. Hän perustelee nostamiaan ansionmenetyskorvauksia menetetystä työajasta yrityksissään ja kiistää teon tahallisuuden.
Santala toimi 1980- ja -90-luvulla TPS:n jääkiekkopuolen toimitusjohtajana. TPS-pestien välissä hän toimi myös SM-liigan toimitusjohtajana.
2000-luvulla Santala toimi Rauman Lukon toimitusjohtajana.
Turun Sanomien alkuperäinen uutinen löytyy täältä.