Joulupuu-keräys järjestetään nyt jo 25:n kerran. Keräys on löytänyt vahvasti paikkansa kansalaisten jouluperinteissä ja toimii lähes joka toisessa Suomen kunnassa.
Joulupuu ry:n Joulupuu-keräyksen lahjansaajista noin 60–70 prosenttia on vähävaraisia.
Keräyksen kautta joululahjoja toimitetaan niille eriarvoisessa asemassa oleville alle 25-vuotiaille, jotka saattaisivat olla vaarassa jäädä ilman joululahjaa – esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa huoltajilla tai vanhemmilla ei ole varaa järjestää lapselle joulua.
MTV Uutisten Sanna Ketola vieraili Helsingin keskustassa kauppakeskus Forumissa järjestetyssä Joulupuu-keräyksessä, jonka kautta tuhannet joululahjat päätyvät pääkaupunkiseudun lapsille ja nuorille.
Paikalle saapui myös Karoliina Knuuti, joka 3-vuotiaan Atte-poikansa kanssa lahjoitti lahjan pienelle lapselle.
Knuuti pitää toisten auttamista tärkeänä. Samalla hän haluaa opettaa lapselleen, etteivät joululahjat ole joka perheessä itsestäänselvyys.
– On ihanaa antaa hänenkin osallistua lahjan antamiseen.
– Saimme tästä hyvän tilaisuuden puhua siitä, että joissain perheissä on vähän vähemmän rahaa kuin toisissa.
Mitä Atte lahjoitti tuntemattomalle lapselle? Katso video jutun alusta.
3:50