Yhdysvalloissa itärannikon suurin nosturi valmistautuu raivaustöihin Baltimoren satamassa. Rahtialus Dalin törmäys aiheutti sillan romahtamisen aiemmin tällä viikolla.
Onnettomuudessa kuoli tiettävästi kuusi tietyöntekijää, joista neljän ruumiita ei ole löydetty.
Laivaliikenne Baltimoren vilkkaassa satamassa keskeytettiin toistaiseksi sen jälkeen kun Francis Scott Key -silta romahti. Sillan romahduksella on vaikutuksia myös tieliikenteeseen, sillä tuhansia ajoneuvoja ohjataan joka päivä jo valmiiksi ruuhkaiseen tunneliin kaupungin alle.
Raivattavana on tonnien edestä teräsromua syvästä vedestä. Työstä on ennakoitu vaikeaa ja vaarallista, ja vaativuutta lisää sekin, että neljä ruumista on edelleen kateissa.
Nosturin saapumisen myötä työ voidaan kuitenkin aloittaa. Nosturi kykenee nostamaan tuhannen tonnin painon.
Lue myös: Kuuntele: Hätäkeskusnauhoitus paljastaa, miten useita henkiä säästettiin Baltimoren siltaturmassa
Viranomaisten mukaan tulossa on myös kaksi pienempää nosturia. Alkuvaiheessa haasteena on pilkkoa sillan rauniot sen kokoisiksi palasiksi, että nosturit voivat niitä käsitellä.
Liittovaltion hallinto on hyväksynyt 60 miljoonan dollarin hätärahoituksen muun muassa raivaustöihin. Uuden sillan rakentamisen kustannukset voivat kohota miljardiin dollariin.
Raivaustyö jakautuu todennäköisesti kolmeen vaiheeseen ja sen on arvioitu kestävän useita kuukausia. Paikalle on tulossa monenlaista laitteistoa ja usean eri alan ammattilaisia aina sukellusturvallisuuden asiantuntijoista alkaen.
Onnettomuudella on ollut välittömiä vaikutuksia laivaliikenteen lisäksi arviolta noin 15 000:n satamassa työskennelleen ihmisen työhön.