Tuhkimotarina tähdittää Jokimaan raveja

Magnat (1)
Kuvassa Magnat ja Markku Oksanen, joka omistaa sekä valmentaa hevostaan. Kuvaaja Jaakko KyröAnne Oksanen
Julkaistu 05.03.2015 10:16
Toimittajan kuva

Henri Lehikoinen

@HenriLehikoinen

Ravuri Magnat hurmasi ja hämmästytti viime vuonna huimilla esityksillään. Todelliseen loistoonsa ruuna puhkesi nuoren ohjastavirtuoosin Jukka Torvisen ottaessa ohjat talvella.

– Jukan ja ”Manun” kemiat ovat kertakaikkisen kohdallaan. Hevonen terävöityy heti, kun edes näkee hänet. Minulle sanottiin, että Jukka on kuin Jorma Kontio nuorena. Se on paljon sanottu, omistaja Anne Oksanen hehkuttaa hevosen luotto-ohjastajaa.

Omistajat Anne  ja  Markku Oksanen  vastaavat myös huiman nousun viime vuonna sarjoissaan tehneen 9-vuotiaan Magnatin valmennuksesta. Ruuna palkittiin vuoden alussa ravien gaalaristeilyllä viime vuoden komeettana sekä voitokkaimpana hevosena. Risteily oli elämys koko porukalla.

– Mahtava kokemus. Oli hienoa, että Jukkakin oli mukana. Reissu, jonka muistaa loppuikänsä, Anne Oksanen hehkuttaa.

Kausi alkoi ongelmilla

Magnat on startannut tänä vuonna vasta kerran. Ruuna kärsi silloin jättisuosikkina tappion liitovireeseen nousseelle Constatantisoldille, joka on dominoinut lähtöjään alkuvuonna. Kaksi päivää kakkossijan jälkeen hokki raapaisi ruununrajasta.

– Haava oli pitkä, muttei syvä. Sitä on paranneltu näihin päiviin saakka. Hevosta treenattiin hiljaisella hölkällä koko ajan, mutta mitään riskejä ei ole otettu, ettei haava repeä uudestaaan, Oksanen kertoo.

Hevonen aloittaa tänään Jokimaalla maltillisesti iltaravilähdöstä. Oksanen kertoo, ettei hän halua lähteä reilun kuuden viikon tauolta heti lauantain kovatasoisiin Toto76-lähtöihin. Ruuna on heti valmis hyvään suoritukseen.

– Kolmen joukossa uskon hevosen olevan. Ruuna näytti sunnuntaina Forssassa hiitillä taivaanmerkit, Oksanen iloitsee.

Äijien ajo ja St. Michel

Oksasten silmäterän kausi jatkuu tämän päivän kilpailun jälkeen tasaisesti starttailemalla. Magnat näytti jo viime vuonna pystyvänsä haastamaan ainakin Suomessa kilpailevat avoimen tason lämminveriset, joten on syytä kysyä, miltä esimerkiksi kesän vauhtijuhla St Michel kuulostaa?

– Kuulostaa oikein hyvälle, jos vaan kovatasoiseen kisaan pääsee mukaan. Härmä, Jämsän Äijien ajo ja Kokemäki pitää ainakin käydä kesällä katsomassa, Oksanen kertoo hevosen suunnitelmista.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu