Tuijan "lintulauta" saa vilkaisemaan kahdesti

Tuija Mustalahti osti linnuille ihraa.
Tuija Mustalahti osti linnuille ihraa.Taustakuva Shutterstock
Julkaistu 22.12.2024 06:29

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Tuija Mustalahti hankki kaupasta kuusi kiloa ihraa. Siitä tulee talvisyötävää linnuille.

Talvi lumituiskuineen on luontokappaleillekin rankkaa aikaa. Siksi Tuija Mustalahti, 59, hankki kaupasta mökilleen Punkalaitumelle kuusi kiloa ihraa – linnuille.

– Se on pelkästään linnuille, pistettiin kaikki eri puihin kiinni, Mustalahti kuvaa.

Lue myös: Mari törmäsi kotonaan ampiaiseen marraskuussa, mutta miksi? Tämä on "yksi parhaista talvehtimispaikoista"

Ihra on vangittu paikalleen katiskaverkon avuilla. Aiempana talvena linnuille tarkoitetut rasvatangot kelpasivat liiankin hyvin: joku kävi napsimassa ne itselleen.

– Ei ollut lunta maassa, joten ei näkynyt jälkiäkään. Ei siis tiedä, kuka se oli, Mustalahti naurahtaa.

– Laudassa roikkui kolme pötköä, ne olivat sähkölangalla kiinni. Siinä lanka sojotti ylöspäin, joku oli kävellyt sitä lautaa pitkin ja vienyt ne kaikki kolme pötköä mukanansa! Päätettiin, että tänä vuonna täytyy lintujenkin saadaan ruokaa.

Oraville tammenterhoja

Mökkipihassa käy monenlaisia lintuja: kuusi-, hömö-, tali- ja sinitiaisia, punarintoja, keltasirkkuja, vihervarpusia ja viherpeipposia. Puukiipijöitä on näyttäytynyt kaksi, ja valmis lounas kelpaa myös käpy- ja harmaapäätikalle.

Oravillekin on kaksi ruokinta-automaattia: niistä kurren täytyy ensin avata kansi, jotta herkkuihin pääsee käsiksi.

– Keräsin niille puiden alta tammenterhoja, ja nyt, kun mentiin viemään linnuille lisää ruokaa, siellä oli kolme oravaa. Ja kyllä olivat tammenterhot hävinneet automaatista!

Lue myös: Jokin rapisi rivitalon hormissa – tämän Villematti löysi: "Rupesin miettimään, että millähän saan sen pois sieltä"

Kuusi ihrakiloa riittää kevääseen

Alueella ei ole ihan lähellä muuta asutusta, ja viereiseen kuusikkoon pikkulinnut voivat livahtaa piiloon. Ihran lisäksi linnuille syötetään auringonkukansiemeniä, kauraa ja pähkinöitä.

– Itse harrastan luontovalokuvausta, ja talvi on niin hiljaista aikaa. Pitää ruokkia luonnon lintuja, sitten saa hyviä kuvia niistä.

Jos ruokinnan aloittaa, sitä ei pidä lopettaa kesken talven. Kuusi ihrakiloa riittää kevääseen saakka.

– Mielestäni on tärkeää ruokkia lintuja talvella, talvet ovat tämmöisiä haastavia, ja ruokinnalla lintu pärjää talven yli. Nykyään talven ajaksi jää Suomeen enemmän niin sanottuja muuttolintuja, nekin pärjäävät sitten talven yli, kun ihminen ruokkii niitä.

Tuija Mustalahti

Tuija Mustalahti osti linnuille ihraa.

Lue myös: Ikkunoiden pesun voi jättää väliin hyvästä lintusyystä 

Näin ruokit lintuja talvella

Birdlife Suomi kertoo, että talvilintujen lempiherkkuja ovat auringonkukansiemenet, maapähkinät ja tali. Niille voi tarjota myös kauraa, hirssiä, hamppua, rypsiä ja pellavaa. Ihra tai talipötkö on hyvä kääriä metalliverkkoon; muutoin on mahdollista, että vaikkapa varis vie koko pötkön mukanaan.

– Lintuja ei pidä ruokkia kinkunrasvalla, vettyneillä kaurahiutaleilla, eikä millään, mikä on homeista, maustettua tai erityisen suolaista. Linnut eivät myöskään yleensä syö ruista tai riisiä. Emme suosittele leivän tai leivänmurujen tarjoamista lintulaudalla, koska vaikka leipä täyttää vatsat, ei se ole linnuille kovin ravitsevaa, Birdlife kertoo.

Omassa pihassaan lintuja saa ruokkia omin luvin. Kerrostalossa on syytä kerrata yhtiön säännöt ja tarvittaessa keskustella naapureiden kanssa.

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa muistuttaa, etteivät linnut yleensä lennä suoraan ruokintapaikalle syömään, vaan haluavat ensin tarkkailla tilannetta piilosta. Ruokapaikka pitäisikin sijoittaa esimerkiksi pensaan viereen.

Ruokinnan voi aloittaa varsinkin metsäruokintapaikalla alkusyksystä. Ruokinta lopetellaan huhtikuun puoliväliin mennessä.

Laadukkaasta ruokinta-automaatista ruokaa ei putoile maahan. Ruokinta-automaatti pitäisi pestä toisinaan esimerkiksi tiskiaineella. Sen voi myös desinfioida.

Lue myös: 

Jasmiina pelasti pikkulinnun kuolemalta, pian paikalle saapui tärkein hoivaaja – "Se huomasi heti, että tuolla on minun poikaseni"

Milla pelasti saaviin tippuneen oravanpoikasen hengen

Kuin Disney-elokuvasta! Sirpa loi betonista mielettömän patsaan pihaansa

Katso myös: Eläinlääkäri varoittaa talipalloista – verkot jopa hengenvaarallisia 

0:27img

Talipallot toimitetaan yleensä vihreään muoviverkkoon kiedottuna. Verkko tulee aina poistaa pallosta ennen niiden antamista linnuille. 

Lähteet: Tringa, BirdLife, Tuomasheinonen.com

Tuoreimmat aiheesta

Linnut