Pihaan pystytetyn puupatsaan kasvot on tehty muotilla. Sirpa saa innostunutta palautetta taiteestaan.
Kasvot pilkistävät kasvillisuuden seasta. Puu Sirpa Haukan pihassa on kuin sadusta – eikä kyseessä itse asiassa ole yksi puu, vaan useammasta osasta koostuva taideteos.
– En enää tarkalleen muista, mistä idea lähti betonipatsaiden tekoon. Noin kolme vuotta sitten se vaan jotenkin lähti, Haukka, 56, naurahtaa.
Aluksi hän teki pieniä pöllöpatsaita.
– Lähdin tietysti tekemään vaikeimman kautta, eli tein ensimmäiset muotit lateksista itse.
Ajan myötä taidot ovat kehittyneet. Omien muottien lisäksi Haukka tilailee muotteja esimerkiksi Ruotsista ja toisilta harrastajilta.
Lue myös: Idan goottipuutarha on täynnä upeita ilmestyksiä: "Tämä on niin minua"
Kruunu risuista, kasvot ruotsalaismuotista
Pihaan pystytetyn puupatsaan kasvot on tehty muotilla, lintujoukkio taas on muotoiltu vahakankaan avulla.
– Puun kasvot ovat lateksimuotti, joka on tilattu Ruotsista. Tein betonivalun siihen, ja sitten se on maalattu. Perennapenkissä minulla on katkaistu kuusi, johon olen kiinnittänyt patsaan ja tehnyt risuista ison kruunun siihen päälle.
Puun juurelle Haukka istutti kelloköynnöskasvin, joka paraikaa kiipeää kruunuun.
– Se on varmaan aika hieno, kun se kukkii loppukesästä.
Lue myös: Kun Linda kaatoi vahingossa mustaa maalia vessan lattialle, otti remonttiprojekti täysin uuden suunnan – "Kyllä siinä ehkä muutama kirosana pääsi"
"Mietin aina, mikä olisi makeaa"
Haukka jakaa töistään kuvia sosiaalisen median Sipsun Luomukset -sivullaan sekä harrasteryhmissä.
– Ihmiset ovat aina innoissaan ja ihastuksissaan. Hirveästi kysellään, miten toteutan töitä. Itse olen hakenut oppia ihan netistä. Englanniksi löytyy parhaiten ohjeita. Seuraan esimerkiksi amerikkalaista Rubber mold mania, hänellä on hirveästi opetusvideoita.
Vaikka Haukka on myös myynyt töitään, eniten betoniteoksia syntyy harrastuspohjaltahan. Hän tykkää tehdä käsillä ja näperrellä.
– Mietin aina, mikä olisi makeaa, Haukka kuvaa.
– Päässäni on aina hirveästi suunnitelmia, että mitä voisi kokeilla ja toteuttaa. Mieskin aina nauraa, että rauhoitu nyt vähän!
Lue myös: Muilla on pihoissaan puutarhatonttuja, Hanna Pilve-Salmisella on Kuolema: "Tulisi vähintään jännäkakka housuun, kun tuon bongaisin"
Lue myös: Anni-Marin Elle-koira, 14, hankki kesäheilan ja tarvitsi jälkiehkäisyä: "Kun menin ulos, ne olivat klassisesti nalkissa"
Katso myös: "Paavo-metso"päätti tulla vierailulle – Samin paniikki tallentui videolle: "Et todellakaan tule tänne!"
0:48