Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä luottamuspulan vuoksi torstaina erotettu kansanedustaja Timo Vornanen on ainakin vielä puolueen jäsen.
Mahdollinen erottaminen perussuomalaisista on oma erillinen prosessinsa. Siitä päättää tarvittaessa perussuomalaisten puoluehallitus. Perussuomalaisista ei ole kerrottu, milloin puoluehallitus on koolla.
Vornaseen liittyvän luottamuspulan taustalla on se, että tämä oli osallisena ampumavälikohtauksessa ravintolan edustalla Helsingissä viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä. Hänen epäillään uhanneen aseella kahta ihmistä ja ampuneen sen jälkeen maahan.
Poliisilta saadun tiedon mukaan Vornanen on kokenut tulleensa uhatuksi ennen aseen käyttöä. Poliisi ei ole vahvistanut epäillyn henkilöllisyyttä, vaan on puhunut vain 54-vuotiaasta miehestä.
Vornasta epäillään vaaran aiheuttamisesta, laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikkomuksesta.
Perustuslain mukaan kansanedustaja voidaan eduskunnan päätöksellä erottaa, jos hän saa lainvoimaisen vankeustuomion rikoksesta. Ehdollinen tuomio riittää, mutta pelkkä syyte tai sakkotuomio ei.
Kansanedustaja voi myös itse hakea eroa eduskunnasta. Eduskunta voi sen myöntää hyväksyttävästä syystä.
Vornanen sanoi torstaina tiedotteessa, ettei hänen eduskunnasta eroamiselleen tai erottamiselleen ole olemassa nyt juridista perustetta. Vornanen sanoi aikovansa pyytää itse eroa, mikäli perusteet tuomioistuimen lainvoimaisen päätöksen jälkeen ilmenevät.
Vornanen on ensimmäisen kauden kansanedustaja Savo-Karjalan vaalipiiristä ja siviiliammatiltaan poliisi.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää