DeLorean DMC-12 on kulttimaineeseen nousseen elokuvatrilogian ikoninen auto, joka on vaikuttanut enemmän populaarikulttuuriin kuin autoteollisuuteen.
21. lokakuuta 2015 on päivä, jota Paluu tulevaisuuteen -trilogian ystävät ovat odottaneet lähes kolmekymmentä vuotta. Trilogian toisessa osassa Marty McFly (Michael J. Fox) ja Emmet ”Doc” Brown (Christopher Lloyd) matkustavat tähän kyseiseen päivään DeLorean-aikakoneella. Auto on elokuvassa lähes yhtä suuressa roolissa kuin aikansa superstara Fox.
Trilogian ensimmäinen osa sai ensi-iltansa vuonna 1985, mutta DeLorean-autotehdas oli tehnyt konkurssin jo kolme vuotta aikaisemmin. Todennäköisesti historian parhaimpana mainoskampanjana toiminut elokuva kuitenkin nosti pienen autovalmistajan koko maailman tietoisuuteen.
DeLorean DMC-12 tositoimissa Paluu tulevaisuuteen II -elokuvan trailerilla.
Mikäli videoupotus ei näy selaimessasi, katso se täältä (YouTube).
Ei mikään muskeliauto
DeLorean DMC-12:ta valmistettiin 1980-luvun alkuvuosina noin 8 500 kappaletta. Tänä päivänä autoja on jäljellä noin 6 000. Takamoottorisen auton erikoisuuksia ovat ruostumattomasta teräksestä valmistettu kori ja ylöspäin avautuvat lokinsiipiovet. Aikakoneen lisäksi, tietysti.
Auto ei ole nykypäivän urheiluautoihin verrattuna erityisen suorituskykyinen. John DeLorean suunnitteli auton alun perin noin 200-hevosvoimaiseksi, mutta tuotantoversiossa päädyttiin kuitenkin 170-hevosvoimaiseen moottoriin.
Yhdysvaltojen tiukkojen päästömääräysten vuoksi autosta tehtiin USA:n markkinoille vieläkin nuhaisempi 130-heppainen versio. Euroopassa myyty 170-hevosvoimainen DMC-12 kiihtyi nollasta sataan hieman alle yhdeksässä sekunnissa – jenkkiversion suoriutuessa samasta hieman yli kymmenessä sekunnissa. Auton huippunopeus oli jo aikanaan hieman vaatimattomat 177 kilometriä tunnissa.