Tulimyrsky nielaisi olympiavoittajan talon: "Tuhat kertaa pahempaa"

gary hall
Gary Hall Jr. menetti kotinsa ja olympiakultansa Los Angelesissa riehuneille maastopaloille.
Julkaistu 10.01.2025 16:45
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Kalifornian rankat metsäpalot ovat tuhonneet läjäpäin rakennuksia. Viisinkertainen olympiavoittaja Gary Hall Jr. kertoo, miten liekit nielaisivat hänen koko talonsa ja samalla kaikki olympiamitalit.

Hall Jr. voitti viisi olympiakultaa uinnissa vuosina 1996-2004. Kaksi henkilökohtaista kultaa Hall kauhoi 50 metrin vapaauinnista, ja kolme kultamitaleista on peräisin viestistä. Nyt kaikki mitalit ovat mennyttä kalua.

– Kaikki haluavat tietää, paloivatko mitalit. Kyllä, kaikki paloivat. Niitä ilman pystyn elämään. Kaikki tuhoutuneet asiat ovat vain tavaroita, mutta vaatii kovaa työtä, että pääsee taas aloittamaan puhtaalta pöydältä, Hall sanoo Sydney Morning Heraldin mukaan.

Los Angelesista on näkynyt karmeita kuvia viime päivinä, kun valtavat tulipalot ovat riehuneet valtoimenaan ja tuhonneet matkallaan kaiken. Yli 100 000 ihmistä on jouduttu evakuoimaan.

– Los Angelesissa on kaaos. Tuli ympäröi meidät. Tulen hehku oli havaittavissa, kun hyppäsin autoon. Ehdin ottaa mukaan koirani ja vain muutamia tavaroita. Jokainen on joutunut huolehtimaan itsestään. Menetin kaiken, mitä omistan, Hall Jr. kertoo.

Hänen talonsa sijaitsi Pacific Palisadesin alueella, mikä on kärsinyt todella pahasti. Hän muistaa hyvin vaaran hetket, kun joutui lähtemään talostaan pikavauhtia.

– Ihmiset hylkäsivät autonsa ja juoksivat henkensä edestä. Poliisi käski ihmisiä toimimaan niin, Hall sanoo.

– Se oli tuhat kertaa pahempaa kuin mikään maailmanlopun elokuva.

NBA-valmentajan talo paloi

NBA-ottelu Charlotte Hornetsin ja LA Lakersin välillä siirrettiin, koska Lakersin valmentajan JJ Redickin talo paloi. Hänen kotinsa sijaitsi myös Palisadesin alueella. 

– Asun siellä. Perheeni, vaimoni, vaimoni kaksoissisko – he ovat kaikki evakuoineet. Monet sekoavat, monet ovat peloissaan. Toivon, että kaikki pysyvät turvassa, Redick kommentoi vieraspelireissulta.

Maastopalot ovat tuhoisimmat Los Angelesin historiassa. Ainakin kymmenen ihmistä on kuollut ja yli sata tuhatta ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan. 

LUE MYÖS: Los Angelesin maastopaloissa kuollut ainakin kymmenen – kansalliskaarti pyydetty apuun

Tuoreimmat aiheesta

Uinti