Tulli pelkäsi pahinta, mutta huoli osoittautui turhaksi – Suomesta ei ole löydetty yhtään lasta esittävää seksinukkea

nukke
Norjan tulli julkaisi kuvan löytämästään lasta esittävästä seksinukesta vuonna 2017.
Julkaistu 16.01.2019 06:05
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Tulli ei ole havainnut ainuttakaan lasta esittävää seksinukkea sinä aikana, kun se on tehostanut niihin koskevaa valvontaa.

Tulli tiedotti toissavuoden maaliskuussa, että se tehostanut tavaravalvontaa lasta esittävien seksinukkien varalta. Taustalla oli joulukuussa 2016 saatu vihje, jonka mukaan tällaisia nukkeja saatetaan tuoda Suomeen.

Vuoden 2017 maaliskuun alussa Norjan tulli kertoi takavarikoineensa muutamien kuukausien aikana yli 20 lapsiseksinukkea

– Tullin tekemän kohdennetun tavaravalvonnan tarkoituksena on varmistaa, ettei Suomeen päädy tavaroita, jotka ovat hengelle tai terveydelle vaarallisia tai jotka saattavat esimerkiksi madaltaa kynnystä tehdä rikoksia, tulli tiedotti tuolloin.

Lue myös: Helsinkiin avattiin Suomen ensimmäinen seksinukkebordelli: "Tänne tullaan toteuttamaan fantasioita"

Tulliselvityksessä varmistuisi, ovatko nuket laittomia

Tullista kerrotaan nyt, ettei alaikäisiä lapsia esittäviä seksinukkeja ole tullut vastaan, eikä se näin ollen ole joutunut tekemään minkäänlaisia selvityksiä tai esitutkintojen niiden varalta.

Seksinukkejen maahantuonti ei ole kiellettyä tai luvanvaraista. Tulli epäili tiedotteessaan, että alaikäistä esittävät nuket saattavat olla sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa materiaalia, joka antaisi tullille oikeuden pidättää lähetys ja harkita esitutkinnan aloittamista.

Varmuutta tästä laintulkinnasta ei kuitenkaan ole saatu, sillä yhtään tapausta ei ole selvitetty Suomen oikeusistuimissa. Lähtökohtaisesti Suomessa kielletyn materiaalin piirissä ovat kuvat ja kuvatallenteet lasten hyväksikäytöstä, eivät nuket tai vastaavat esineet.

Tullin tiedote herätti vilkkaan keskustelun myös siitä, lisäävätkö lapsen näköiset seksinuket lasten seksuaalisen hyväksikäytön riskiä, vai jopa vähentävät sitä. Vastakkain kysymyksessä olivat Sexpo-säätiö ja Pelastakaa Lapset ry.

Norjassa asia on toisin. Siellä 23-vuotias mies tuomittiin toissavuonna vankeuteen lapsipornokuvista ja -videoista sekä lasta esittävän seksinuken hankinnasta.

Lue myös: Sexpon avoin kirje Tullille: Huoli lasta esittävistä seksinukeista on turha – "Voivat ehkäistä seksuaalirikoksia"

Lue myös: Täystyrmäys Sexpon ehdotukselle lapsiseksinukeista: Vaikka nukke auttaisi pedofiilejä, yksikin nuken takia vaarantuva lapsi on liikaa

MTV Uutiset vieraili Helsinkiin perustetussa seksinukkerbordellisssa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

Tulli