Länsi-Lapin tulvat ovat alkaneet helpottaa. Pellossa ja Kolarissa tulvahuippu koettiin lauantaina, Ylitorniolla sunnuntaina. Vain Torniossa jännitettiin veden pinnan korkeutta vielä maanantaina, mutta tulvan nousu näytti pysähtyneen.
Ylitorniolainen Heini Barsk vastaa toimittajan puheluun autosta. Hän on ajamassa kohti mökkiään tutkimaan tulvan aiheuttamia tuhoja ensimmäistä kertaa.
Tulva kasteli sekä mökin että kodin. Barsk oli kotona Ylitornion Kuivakankaalla, kun tulva iski.
– En osannut kuvitella, että vesi nousee näin korkealle ja nopeasti. Se tuli kuin koskena, hirveällä vauhdilla. Ei siinä ehtinyt edes miettiä, että mitään kerkeäisi suojata, hän kauhistelee.
Lue myös: Tulvamittari jäi Kolarissa veden alle – "Osassa mökeistä tiedossa lattioiden kuivatusta ja purkua"
Vastaremontoitu koti kastui
Barsk oli juuri miehensä kanssa saanut valmiiksi kodin remontin. Siinä muun muassa vinyylilattia vaihdettiin puulattiaksi. Nyt lattian alla lorisee tulvavesi.
– Lattialla voi kyllä kävellä jalkoja kastelematta. Toivotaan, että lattia ei ole kastunut, vaan se voidaan laittaa takaisin uuden remontin jälkeen, hän miettii.
Pariskunta oli tulvan takia yhden yön tyttärensä luona, mutta muuten he ovat olleet vielä kotona, vaikka ei se helppoa ole. Likakaivot eivät toimi, joten vessaa ei voi käyttää tai suihkussa käydä.
Barsk ei tiedä, missä he asuvat kesän. Mökillekään ei voi mennä. Kun he edellisen kerran siellä kävivät, oli saunamökin lattialla jo vettä.
– Tulva nousi siellä paljon hitaammin kuin kotona, joten ehdimme yrittää suojata päämökkiä. Ne suojaukset ovat jo pettäneet. Nostimme sängyt ja kaikki tavarat tuolien päälle, että ne eivät kastu.
Lue myös: Tältä näyttää tulvatilanne Ruotsin puolella – Ylitornion alueella vedenpinnan nousu ei ota loppuakseen
Katto pään päälle kesäksi
Barsk on asunut kodissaan 40 vuotta. Se on hänen miehensä lapsuudenkodin mailla. Kun tulvat nousivat viimeksi vuonna 1968 Tornionjoessa näin korkealle, heidän maillaan vesi jäi paljon tämän kertaista matalammalle. Miksi nyt oli toisin?
– Meidän talo on kuin altaassa. Sekä kylätietä että päätietä on korotettu, eikä siltarumpuja ole lisätty. Tien toisella puolen vesi oli paljon matalammalla kuin meidän puolella, Barsk kertoo.
Talon lisäksi myös navetta joutui veden valtaan. Onneksi siellä ei ole karjaa, mutta kaikkea muuta tarpeellista siellä on.
Vuokrauskäytössä olleiden autojen kuntoa Barsk ei vielä ole käynyt katsomassa.
– Oma auto oli päätien varressa. Sieltä soudimme kotiin ja takaisin. Tänään pihalle pääsi jo pakettiautolla, Barsk kertoo.
Nyt Barsk vain toivoo, että he löytävät katon päänsä päälle kesäksi, ja että vakuutusyhtiö korvaa vahingot.
– Ei kai tässä muu auta kuin mennä eteenpäin, hän huokaa.
Jos jotain hyvää pitää löytää, pariskunta ei onneksi ehtinyt uusia mökin lattiaa, vaikka sekin oli tarkoitus tehdä.
– Ajateltiin, että katsotaan, millainen tulva tulee, vaikka ei se näiden 21 vuoden aikana ole mökille asti yltänyt, Barks hymähtää.
Lue myös: Kolari muuttui Venetsiaksi: Katso häkellyttävää ilmakuvaa kunnan keskustasta
"Aina on ollut tulvia, muttei tällaista"
Myös muut ovat huomanneet, että tämän kevään tulva erosi aiemmista pahoista tulvista. Viimeksi Länsi-Lapissa on tulvinut näin paljon 55 vuotta sitten.
– Aina on ollut tulvia, muttei tällaista. Olen tehnyt tulvavallin jäidenlähdön ja jääpatojen vuoksi, mutta nyt vesi tuli ihan eri puolelta, kertoo 81-vuotias Paavo Pöykkö. Hän asuu Oravaisensaaressa, muutaman kilometrin Tornion keskustasta.
– Olisi pitänyt tehdä toiselle puolen metrin tulvavalli eikä sekään olisi ehkä auttanut, Pöykkö ihmettelee.
Pöykön vapaa-ajan asunto säästyi kastumiselta niukasti. Jos vesi olisi noussut vielä 12 senttiä, se olisi tulvinut sisään.
– Luonto onneksi suojeli, Pöykkö toteaa.
Silta remontissa jonkin aikaa
Ylitorniolla veden pinta alkoi laskea kovaa vauhtia jo sunnuntaina. Monet tiet ovat olleet tulvan takia poikki, kuten myös Aavasaksan kohdalta joen ylittävä Matarengin silta. Tämä on vaikeuttanut monen työmatkaa, koska Tornionjokilaaksossa monet työskentelevät rajan toisella puolen.
– Muutama kunnan työntekijä on asunut sukulaistensa luona Suomen puolella evakossa, että pääsevät töihin, kertoo Ylitornion tekninen johtaja Jarmo Jaako.
Vaikka vesi laskeekin, ei Aavasaksalta pääse heti rajan yli siltaa pitkin. Ruotsin puolella vesi on syövyttänyt tietä niin paljon, ettei sitä saada käyttöön kovin nopeasti.
5:03
Korjattu: Heini Barsk ei asu miehensä lapsuudenkodissa, vaan heidän kotinsa on miehen lapsuudenkodin mailla.