Tulva saartaa asutusta Pudasjärvellä – vain veneellä pääsee kotiin

Pudasjärvi, tulva
Pudasjärven tulva on pakottanut niin paikalliset asukkaat kuin sähkömiehetkin käyttämään veneitä.
Julkaistu 17.05.2015 14:49
Toimittajan kuva

Saara Rantanen

saara.rantanen@mtv.fi

Pudasjärven tulvatilanne jatkuu vaikeana. Kaksi omakotitaloa on vaarassa kastua, eikä tulvahuippua ole vielä ohitettu.

– Vedenpinnan nousu on hidastunut, mutta tulva ei ole vielä kääntynyt laskuun. Saattaa vielä muutaman sentin noustakin, arvioi Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen vesivararyhmän päällikkö Olli Utriainen.

Toistakymmentä alemman tieverkon tietä on poikki. Katkenneiden teiden vuoksi muutamat talot ovat saarroksissa.

– Kyllä siellä on ihmisiä, jotka tällä hetkellä veneilee kotiinsa, kuvailee Utriainen.

Pudasjärven keskustan kohdalla tulvavalleissa on vielä reilusti varaa korkeussuunnassa, mutta tulvan jatkuessa veden paine heikentää niitä. Pelastuslaitos valvoo tilannetta herkeämättä.

Suomen ympäristökeskuksen Tulvakeskuksen aamulla antaman ennusteen mukaan tulvahuippu saavutetaan tämän päivän aikana.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa