"Tunnen pelkoa häntä kohtaan" – Koskelan teinimurhasta syytetyn äiti kertoo uutuuskirjassa, miten hirmuteot valkenivat lähipiirille

2:13img
Näin Uutisaamussa luonnehdittiin Koskelan väkivallanteon uhria.
Julkaistu 05.07.2021 05:55
Toimittajan kuva
Terhi Romo

terhi.romo@mtv.fi

Viime joulukuussa koko Suomi pysähtyi, kun uutiset 16-vuotiaan äärimmäisen väkivaltaisesta kuolemasta levisivät. Uutuuskirjassa yhden Koskelan teinimurhasta syytetyn lähipiiri kertoo, kuinka järkyttävät tapahtumat tulivat perheen tietoon.

MTV Uutisten rikostoimittaja Tiia Palménin uunituore esikoiskirja Koskelan teinisurma (Deadline Kustannus) pureutuu viime joulukuussa tapahtuneisiin sadistisiksikin kuvailtuihin tapahtumiin, joiden seurauksena 16-vuotias rankasti kiusattu poika menetti henkensä.  

Traagisesta kuolemasta syytetään kolmea teon aikaan 16-vuotiasta poikaa. Syyttäjä vaatii kaikille kolmelle syytetylle pitkiä vankeusrangaistuksia.

Vaikka syytetyt eivät vielä ole saaneet vielä tuomioitaan, kirjassa avataan laajasti traagista tapausta sekä julkisten materiaalien että useiden haastattelujen kautta.

Katso myös: Koskelan syytettyjä vaaditaan mielentilatutkimukseen – tätä se tarkoittaa. 

11:55img

Syytetyistä vanhimman lähipiiri avaa kirjassa myös sitä, miten brutaalit tapahtumat heille valkenivat.  

Koulu ja kannabis yhdistivät

Kun vanhin syytetyistä aloitti sähkölinjan opinnot Helsingissä viime syksynä, välit kahteen muuhun samassa koulussa opiskelevaan syytettyyn tiivistyivät.  

Muita myöhemmin kaveriporukkaan liittynyt vanhin syytetty tapasi uhrin ensimmäisen kerran loppukesästä 2020. 

Lue myös: Rikostoimittajan kommentti: Koskelan surman yksityiskohdat järkyttävät, mutta meidän on tiedettävä ne, jotta vastaavaa ei koskaan enää tapahtuisi

Vaikka pojasta tuli uuden porukan myötä sosiaalisempi, veljen mielestä uudet tuttavuudet eivät kuitenkaan olleet ainoastaan hyvä asia.  

Pojan kotiintuloajat alkoivat lipsua ja huumori muuttui ilkeämmäksi. Loppusyksystä 2020 isä löysi poikansa repusta kannabista. Tupakoinninkin aloittanut poika myönsi huumekokeilun, jonka seurauksena isä teki pojastaan rikosilmoituksen. 

Vanhimman syytetyn lapsuutta varjosti vanhempien ero. Veljen mukaan syytetty kärsi erosta, vaikka välit vanhempiin säilyivät lämpiminä.

Äiti yritti tavoittaa poikaansa, mutta turhaan

Mediassa on uutisoitu laajasti järkyttävistä teoista, jotka edelsivät uhrin kuolemaa. Uhrin pakaroiden väliin laitettiin ilotulitteita ja jopa hänen päälleen virtsattiin. Nöyryytys ja väkivalta olivat ennennäkemätöntä. 

Vanhimman syytetyn äiti kertoo kirjassa omasta näkökulmastaan, mitä murhayönä tapahtui.  

Tuolla viikolla pojan oli vuoro olla äidillään. Äiti alkoi huolestua kymmenen aikaan illalla, kun poikaa ei näkynyt.  

Katso myös: Snapchat-viestit paljastavatNäin Koskelan murhasyytetyt pojat suunnittelivat uhrin pahoinpitelemistä.

0:49img

Pelko syveni illan edetessä, kun ilmeni, että pojan puhelin oli kiinni. Äiti kyllä tiesi poikansa puhelimen akun olevan surkea. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tapahtui samaan aikaan, kun hän yritti saada poikaansa kiinni. 

Vanhimman pojan on kerrottu kohdistaneen eniten ja vakavinta väkivaltaa uhria kohtaan. Hänen tiedetään muun muassa hypänneen uhrin päälle ja hakanneen häntä metalliputkella. Kaksi muuta poika on yrittänyt vierittää syytä vanhimman harteille.

Herkkyydestään ja epäsosiaalisuudestaan huolimatta kukaan läheisistä ei olisi uskonut, että poika kykenisi murhayön kaltaisiin väkivaltaisuuksiin.  

Äiti kertoo, että hän oli puhunut pienestä pitäen pojilleen kiusaamisesta ja kuinka väärin se on. 

Veriset hankaumat muistuttivat surmayöstä

Viisi minuuttia ennen keskiyötä poika vihdoin tuli kotiin ja kiirehti suoraan vessaan. Vaikka poika ei sanonut mitään, äiti tiesi, että poika on humalassa.  

– Häpeäisit, miten kehtaat tehdä näin. Olemme sopineet selkeästi kotiintuloajoista ja säännöistä. Olin sinusta tosi huolissani, kirjassa kerrotaan äidin sanoneen vessan oven takaa.  

Poika ei vastannut toruihin, jonka seurauksena äiti kertoi pojan olevan arestissa ja lähti nukkumaan yläkertaan.

Seuraavana päivänä kaikki näytti normaalilta, vaikka pojan muistikuvat edellisillasta olivatkin hatarat. Käsien veriset haavaumat kuitenkin antoivat vihiä siitä, että jotain kamalaa oli tapahtunut.  

Lue myös: "Jotta yksikään kiusattu ei enää koskaan jäisi yksin." Katso pysähdyttävät kuvat ympäri Suomea.

2:10img

Kun poika avasi alkuillalla puhelimen, vastassa oli kahden muun syytetyn viestit uhrin kuolemasta. Poika kuitenkin pystyi pidättelemään itseään, sillä äidin silmiin poika ei ollut normaalia erikoisempi, joskin hieman vaisumpi.

Syytetyt soittivat illalla ryhmäpuhelun, jossa he keskustelivat muun muassa uhrin hävittämisestä. Toisen syytetyn mukaan vanhin syytetyistä oli ideoimassa ruumiin kuljetusta autolla. Hän myös etsi tietoja ruumiin hävittämisestä internetistä ja ehdotti, että ruumis hävitettäisiin Pikkukoskelle.  

Koska huoli kiinnijäämisestä oli kova, vanhin pojista ehdotti, että ruumiin päälle voitaisiin kaataa valkaisuainetta hävittämään dna-jäljet.  

Lopulta pojat päättivät odottaa, että joku löytäisi ruumiin.  

"Itkikö äiti?"

Poika oli juuri palannut koulusta isänsä luo ja lähtenyt Triplaan, kun toisessa osoitteessa asuva äiti sai poliisilta puhelun. Poliisi ilmoitti asian olevan vakava ja että he kertoisivat äidille myöhemmin lisää. Äiti oli peloissaan ja huolissaan. 

Veli avasi oven, kun poliisit tulivat etsimään syytettyä isältään. Poliisit olivat vahingossa pidättämässä ensin tätä taposta.  

Puhelimitse poliisi sai yhteyden oikeaan henkilöön. Triplassa ollut syytetty kiisti tietävänsä, mistä on kyse. Poliisit ottivat syytetyn kiinni parkkialueella. Kiinniotto sujui rauhallisesti.  

Puhelimesta kuului läpi itku, kun naispoliisi soitti kiinniotetun äidille.   

– Itkikö äiti? kirjassa kerrotaan syytetyn kysyneen poliisilta.  

Oikeudessa kyyneleet virtasivat

Äiti ja isä osallistuivat pojan ensimmäiseen kuulusteluun tiistaina 8. joulukuuta. Kirjassa äiti kertoo, miten kamalaa oli kuunnella, kun oma poika kertoi osallisuudestaan. 

Kuulusteluissa poika puhui kaikista syytetyistä avoimimmin tapahtumista, eikä kiistänyt syyllisyyttään. Hän kertoi haluavansa kantaa vastuun. 

Äiti oli seuraamassa oikeuden käsittelyä kahtena päivänä, isä ja veli yhtenä. Itkua oli mahdotonta pidätellä ja myös viha nousi pintaan. Äiti yrittää tukea poikaansa, vaikka tunteet ovatkin ristiriitaiset. 

– Haluaisin halata häntä ja olla hänen lähellään. Seuraavassa hetkessä tulee hirveä viha. Miten hän on kyennyt tällaiseen? Olen sanonut hänelle, että olen tosi vihainen ja tunnen pelkoa häntä kohtaan. En voi käsittää, miten hän on voinut tehdä jotain tällaista, äiti kertaa tunteita kirjassa. 

Lue myös: Koskelan uhrin omaisten asianajaja kertoo, miten vanhemmat ovat reagoineet suuren surun keskellä: "Asia on liian suuri käsiteltäväksi"

Veljelleen poika on kertonut, että ei halua enää koskaan juoda alkoholia.

– Hän selitti minulle, että alkoholin määrä sai hänet sekaisin ja jonkinlaiseen ihmeelliseen tilaan, eikä hän enää koskaan halua juoda. Hän on sanonut, että on pelottavaa, millaiseksi hän muuttui kovassa humalassa, veli kertoo kirjassa. 

Maaliskuussa käräjäoikeus määräsi syytetyt mielentilatutkimukseen. Tutkimuksen jälkeen oikeus arvioi, mihin rikoksiin poikien katsotaan syyllistyneen.

Tuomion saamisessa voi kestää kuukausia.

Lähde: Tiia Palmén, Koskelan teinisurma, Deadline Kustannus 2021. 

Tuoreimmat aiheesta

Koskelan teinisurma