Nuorten tekemät vakavat väkivaltateot ovat olleet huolestuttavalla tavalla kasvussa viimeisen runsaan vuoden ajan. Poliisissa nuorten raaka väkivaltarikollisuus alkoi tulla esiin jo 3–4 vuotta sitten.
– Nuoret kulkevat kaduilla puukot taskuissa ja käyttävät niitä tosi herkästi, Helsingin poliisissa aiemmin työskennellyt rikostarkastaja Petri Rainiala sanoo Rikospaikan Murharyhmässä.
Asianajaja Kari Erikssonilla on ollut uransa aikana paljon nuoria asiakkainaan.
2000-luvun alussa hänen hoidettavakseen tuli rikosjuttu, joka muistutti paljon vuonna 2020 tapahtunutta Koskelan murhaa. Erikssonin hoitamassa tapauksessa uhri jäi onneksi henkiin.
– Siinä oli nuorisoporukka, jossa yhdellä oli Aspergerin oireyhtymä. Hän puhui ja käyttäytyi vähän erikoisesti, vaikka olikin ihan tavallinen kaveri.
Lue myös: "Toi on tehty puhtaasti ihmisen vahingoittamiseen" – tällaisia teräaseita poliisi on takavarikoinut nuorisolta
Ovatko nuorten tekemät raa'at väkivaltarikokset jo ilmiö Suomessa? – "Poikkeuksellinen vuosi tämä on ollut"
Muu porukka alkoi kiusata poikaa ja se paheni ajan kuluessa.
– Kiusaamiseen tuli nöyryyttäviä piirteitä. Hänelle juotettiin virtsaa ja häntä kävelytettiin kuin koiraa. Loppujen lopuksi uhri pahoinpideltiin erittäin pahasti ja sidottiin patteriin. Onneksi hänet löydettiin ajoissa, vaikka hän olikin silloin erittäin huonossa kunnossa. Kuin ihmeen kaupalla hän pelastui, Eriksson sanoo.
Lue myös: Nuorten tekemä väkivalta raaistunut, teräaseita yhä useammalla – onko Suomessa jo viitteitä jengeistä?
"Kaikki karkasi käsistä"
Kenelläkään tekijöistä ei ollut rikostaustaa.
– Yhtä lukuun ottamatta kaikki tekijät lopettivat rikokset siihen tapaukseen. Siitä jutusta voi sanoa, että joukossa tyhmyys tiivistyi ja kaikki karkasi käsistä.
Erikssonin asiakas oli yksi tekijöistä. Poika oli vasta 15-vuotias.
– Kuulusteluissa hän itki lähes koko ajan ja oli hyvin pahoillaan siitä mitä tapahtui.
Tekijät tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä koviin rangaistuksiin.
Alaikäisten tekemiä henkirikokset ovat suhteellisen harvinaisia eikä niitä tapahdu Suomessa joka vuosi. Silloin kun niitä tapahtuu, ne voivat olla todella julmia ja raakoja.
– Yleisenä piirteenä näissä nuorten henkirikoksissa on, että ne tehdään porukassa, ja usein ryhmässä on joku johtohahmo. Tyypillistä on, että uhri on tekijöille entuudestaan tuttu, Rainiala kertoo.
11:46
Katso miten karuja esimerkkejä nuorten väkivaltarikoksista kokeneet poliisit ja asianajaja ovat uransa varrella todistaneet.