Tunnettu televisiolääkäri ja 5:2-dieetin kehittäjä kateissa Kreikan saarella

LK 8.6.2024 Kevytpaaston eli 5:2-dieetin kehittäjä Michael Mosley vieraili 6. syyskuuta 2013 Suomessa.
Kevytpaaston eli 5:2-dieetin kehittäjä Michael Mosley vieraili Suomessa 6. syyskuuta 2013.Lehtikuva
Julkaistu 08.06.2024 09:32

MTV UUTISET – STT

Televisio-ohjelmistaan tunnettua brittilääkäri Michael Mosleya, 67, etsitään lauantaina jo neljättä päivää Symin saarella Kreikassa, kertoo yleisradioyhtiö BBC. 

Michael Mosley katosi kuin maan nielemänä keskiviikkona ollessaan kävelyllä saaren rannikolla.

Kun lääkäriä ei keskiviikkoiltaan mennessä kuulunut takaisin, hänen vaimonsa Clare Bailey otti yhteyttä viranomaisiin. Mosleylla ei ollut puhelinta mukanaan.

Lääkäriä on etsitty niin sukeltajien, helikopterien kuin dronejen avulla mutta turhaan. Etsintöjä on hankaloittanut liki 40 asteen helle.

Käynyt myös Suomessa

Moslyen ohjelmia on nähty myös Suomessa. 

Ylen ohjelmistossa on ollut muun muassa sarja Kyllä lääkäri tietää sekä Mosleyn tekemiä dokumentteja. 

Mosley tunnetaan myös 5:2-dieetin kehittäjänä.

Piskuinen Symin saari sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Rhodokselta. Symin saarella asuu noin 2 600 ihmistä.

Lue myös: Laihdutusguru paljastaa salaisuuden kilojen karistamiseen – eikä kyseessä ole ruokavalio tai liikunta

Suositun 5:2-dieetin kehittelijältä uusi keksintö: Painon luvataan putoavan keskimäärin 14 kiloa

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet