Naisen koskettava teko lentokentällä ei jäänyt sivullisilta huomaamatta. Nyt tarina leviää myös sosiaalisessa mediassa.
Pienistä, hyvistä teoista saa hyvän mielen myös itselleen. Jos parkkilipulle jää käyttämätöntä pysäköintiaikaa, sen voi antaa eteenpäin. Kuppi kahvia tuntemattomalle voi olla tuon henkilön ainut kahvi kuukausiin. Hymyn antaminen ei maksa mitään.
Love That Matters -sivusto kirjoitti naisesta, jonka hyvä teko vei isän ja tyttären yläilmoihin saakka.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pieneltä tytöltä puuttui matkalippu
Mies oli lentokentällä ja juuri kirjautumassa lennolleen. Hän oli matkustamassa pienen tyttärensä kanssa. Lentokenttävirkailijan tarkistaessa tytön ikää, selvisi, että hän oli juuri täyttänyt kaksi vuotta.
Mies oli kuitenkin varannut lennot tytön ollessa alle kaksivuotias. Hän ei ollut tajunnut, että matkan aikaan tyttö on jo sen ikäinen, että tarvitsee oman lipun. Kun mies ymmärsi tilanteen vakavuuden, epätoivo valtasi hänet. Mies kertoi virkailijalle, ettei hänellä olisi varaa maksaa lippua niin nopealla varoitusajalla.
Tuntematon nainen maksoi lentolipun
Mies poistui jonosta soittamaan muutamia puheluita. Hän halasi tiukasti tytärtään koko ajan ja vaikutti olevan kovan tunnekuohun vallassa.
Lähistöllä seisonut nainen kuuli kaiken ja käveli miehen luo. He juttelivat hetken, ja pian nainen käveli kohti tiskiä yhdessä miehen kanssa.
Hän kertoi virkailijalle haluavansa maksaa pikkutytön lipun. Virkailija kysyi epäröiden, tajusiko nainen, minkä hintainen lippu on.
– Käsittääkseni se maksaa vähän yli 700 dollaria, nainen vastasi.
Lipun hinta oli tarkalleen 749 dollaria, mutta nainen sanoi maksavansa sen mielellään. Hän otti luottokorttinsa ja odotti, että mies sai lipun käteensä.
Mies yritti pyytää naisen yhteystietoja voidakseen maksaa summan takaisin, mutta nainen ei ottanut ehdotusta kuuleviin korviinsa.
– Älä huoli siitä, nainen toisteli miehen halatessa häntä kiitokseksi.
Lähistöllä tapahtumaa todistanut henkilö jakoi tarinan tapahtumasta sosiaalisessa mediassa. Hän halusi jakaa hyvää mieltä tämän uskomattoman tarinan kautta ja antaa tunnustusta naiselle, joka teki pyyteettömän hyvän työn auttaessaan miestä ja tämän tytärtä.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.