Tabu-ohjelman osallistuja Tuomas kertoo, kuinka vakava auto-onnettomuus vuosia sitten aiheutti neliraajahalvauksen.
Tabun kuudennen jakson teema on fyysisesti vammaiset. Jaksossa näyttelijä Pekka Strang tapaa Kyyhkylän kartanossa Eevan, Pertin, Ainon ja Tuomaksen, joita kaikkia yhdistää fyysinen vamma.
Jaksossa kukin osallistujaa avaa tarkemmin oman vammansa taustoja sekä kertoo elämästään sen kanssa. 35-vuotias Tuomas on itse neliraajahalvaantunut, mutta hän pelaa siitä huolimatta pyörätuolirugbya.
– Se on vähän niinkuin pyörätuolikoripallon ja murhan välimuoto, Tuomas vitsailee jaksossa.
Lue myös: Henri muistaa opettajan karun teon, joka sai hänet tajuamaan erilaisuutensa: "Muut lapset lähtivät välitunnilla leikkimään pihalle"
Lajin parissa on Tuomaksen mukaan on hyvin haastava tilanne, sillä pelaajia on hyvin vähän. Tuomas kertoo, ettei kotimaistakaan sarjaa saada pyörimään, sillä nuoret eivät kiinnostu lajista.
– Mekin ollaan aina oltu kieli poskella, kun joku jalkapalloilija tai jääkiekkoilija, joku nuori on vammautunut, niin nyt saadaan pelaaja. Ja sitten ne jäävät kotiin neppailemaan kiviä ja pelaamaan tietokonetta. Mikä niinkun ihmisiä vaivaa, Tuomas pohtii sarkastiseen sävyyn.
Tabu-ohjelman osallistuja Tuomas kertoo, kuinka vakava auto-onnettomuus vuosia sitten aiheutti neliraajahalvauksen.
Tuomas itse vammautui aikoinaan vakavassa auto-onnettomuudessa. Hänellä on sen seurauksena neliraajahalvaus, varsin korkea sellainen.
– (Jos olisi) pikkaisen korkeampi, niin oltaisiin jo hengityskoneessa, se on aika sillä lailla hilkulla. Minulla on jaloissa vähän tuntoa ja sen osittaisuuden takia varmaan toimii kädetkin vähäsen. Jos siellä olisi ihan pimeänä kaikki, ei toimisi kädetkään.
Onnettomuudessa, jossa Tuomas vammautui, oli hengenlähtö hyvin lähellä.
– Lähti autosta ripustuksia myöten rengas irti. Lensin sitten turvavöistä läpi takapenkille ja siinä on sitten katkennut niska. Tuli lanssi paikalle ja sanoi, että tämä on pakko lennättää, ettei tämä kestä hengissä perille lanssilla, Tuomas kertoo.
– Sitten otettiin kopterin kyytiin ja kysäisin siinä vielä lentokoneen tohtorilta, että tarvitseeko enää vetää hokkareita jalkaan. Hän sanoi, että ei tartte. Niin mä vähän arvelinkin.