Jukurien ja KalPan välisessä jääkiekon SM-liigan Savon derbyssä todistettiin todella erikoista tilannetta.
Erotuomarin käsi nousi pystyyn tulossa olevan jäähyn merkiksi, kun kiekko oli ensimmäisessä erässä Jukurien puolustusalueen kulmauksessa. Jukurit sai tämän jälkeen purettua kiekon pois omista, ja sitten kiekko siirtyi KalPan haltuun.
Ottelu jatkui edelleen, eikä ulapalla ollut tuomaristo viheltänyt pilliin. Jukurien maalivahti Markus Ruusukin meni tolaltaan ja lähti luistelemaan pois maaliltaan. Pian KalPan Jaakko Rissanen iski laatan tyhjänä ammottaneeseen jukuriuuniin.
KalPa juhli erikoista osumaa.
KATSO MYÖS: Ilari Melart ja Nick Ritchie pudottivat hanskat – Kärppien NHL-vahvistuksen temppu käynnisti nyrkkitappelun
Seurasi selvittely, jonka päätteeksi tehtiin oikeudenmukainen ratkaisu. KalPa ei saanut tilanteesta maalia tulostaululle, ja Jukurien Ville Puhakka sai kahden minuutin kiinnipitämisrangaistuksen.
Lähetyksestä oli hyvin havaittavissa, että Jukurit oli pelannut kiekkoa, kun tuomarin käsi oli jäähyn merkiksi jo pystyssä.
Suoraan lähetykseen kantautui rivo huuto jo ennen maalin syntymistä.
Katso kulmia nostattanut tilanne ylälaidan videolta.
Jukurien ja KalPan välisessä ottelussa todistettiin lokakuun lopussakin hämmentävää tapausta, kun Jukurien Jarkko Immonen iski kiekon omaan tyhjään maaliin. Kyseinen osuma hyväksyttiin.