Tuomioja Lännen Medialle: Suomen vaikutusvalta YK:ssa mennyttä – "Suomen kehitysapuleikkaukset pantu maailmalla merkille"

29199895 Vaalit 2015 tulosilta
Tuomiojan mukaan Suomen arvovaltaa YK:ssa ovat laskeneet rauhanturvaajien merkittävä vähentäminen ja kehitysavun isot leikkaukset.Lehtikuva
Julkaistu 15.04.2016 04:54

MTV UUTISET – STT

Suomen pitkäaikaisimman ulkoministerin Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä Suomi on menettänyt vaikutusvaltaansa YK:ssa. Hänen mukaansa arvovaltaa ovat laskeneet rauhanturvaajien merkittävä vähentäminen ja kehitysavun isot leikkaukset.

Tuomioja arvioi Lännen Medialle, että Suomen on nyt esimerkiksi vaikeampaa saada kansainvälisiä johtotehtäviä.

– Kun on sanottu, että (Suomen) leikkaukset eivät ole tulleet maailmalla vastaan, se ei pidä paikkaansa. Kyllä ne on pantu merkille.

Tuomioja korostaa, että suurin ongelma leikkauksista tulee silti kehitysmaissa avun tarpeessa oleville.

Entinen ulkoministeri luonnehtii hurskasteluksi puheita, joiden mukaan hädänalaisia ihmisiä pitää auttaa paikan päällä ulkomailla, kun samalla pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana kehitysyhteistyöstä on leikattu liki 40 prosenttia.  

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon vaatii vastuunjaon laajentamista Syyrian pakolaiskriisin ratkaisemiseksi: 

1:58img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa