Jyväskylässä ajetaan MM-rallia jatkossakin. AKK Sportsin ja WRC:n torstaina julkaistu tuore sopimus on pituudeltaan kaksivuotinen.
AKK Sportsin toimitusjohtajan Riku Bitterin mukaan sopimusta ovat viivyttäneet lähinnä aikataulukysymykset.
– WRC-promoottori on ollut aika kiireinen tämän vuoden muutosten ja heille tulevien lisäsarjojen vuoksi. Silloin aikanaan sovimme Rovaniemellä, että nimet saadaan alle ennen kuin täällä (Jyväskylässä) ajetaan kilpaa, Bitter kommentoi MTV Urheilulle.
Sopimus on Bitterin mukaan kaksivuotinen ennen kaikkea siksi, että AKK:lla on kahden vuoden sopimus Jyväskylän kaupungin kanssa. Näin molemmat sopimukset kulkevat tasatahtia.
Bitter pitää mahdollisuuden auki myös sille, että tulevaisuudessa Suomessa ajettaisiin kaksi osakilpailua. Jyväskylän lisäksi vaihtoehtona on Rovaniemi, jossa ajettiin helmikuussa ensimmäistä kertaa MM-sarjan osakilpailu.
– Kun Lapista lähdettiin, ilmoitimme halukkuudestamme järjestää kaksikin kilpailua vuodessa. Nyt on tullut selväksi, että ensi vuodelle se ei kuitenkaan vielä ole mahdollista. Seuraavaa vuotta pidetään yhä mahdollisena, jos lisäkilpailuja talven kalenteriin tulee.
Katso AKK Sportsin toimitusjohtajan Riku Bitterin ajatuksia uudesta sopimuksesta, tulevaisuudesta ja potentiaalisesta Suomen EM-rallista artikkelin yläosan videolta.