Turhaan ratakierroksen juossut nuorukainen latoi suorat sanat Timanttiliigan farssista – "Olin vihainen ja surullinen samaan aikaan"

0:46img
Jonathan Jones oli pettynyt mies 400 metrin kisan jälkeen.
Julkaistu 12.07.2019 22:44

MTV URHEILU

Monacon Timanttiliigan 400 metrin kilpailu ei sujunut suunnitelmien mukaan, kun osa juoksijoista ei kuullut vilppilähdön äänimerkkiä. Barbadoksen Jonathan Jones ehti juosta kokonaisen ratakierroksen täysin turhaan.

LUE MYÖS: Lähtöfarssi Timanttiliigassa! 400 metrin kisaajat eivät kuulleet varaslähtömerkkiä – ehtivät juosta koko ratakierroksen

400 metrin kilpailun lähtö otettiin uusiksi, kun USA:n Kahmari Montgomery otti varaslähdön. Kaikki juoksijat eivät kuitenkaan kuulleet vilppilähdön äänimerkkiä, joten he jatkoivat juoksemista. 20-vuotias Jonathan Jones ehti juosta koko ratakierroksen ennen kuin kuuli vilppilähdöstä.

– En edes kuullut toista laukausta, joten jatkoin vain juoksemista. Kun ylitin maaliviivan olin iloinen, mutta tajusin heti, että juoksin yksinäni, Jones kertoo.

LUE MYÖS: Suomalaisheittäjän Timanttiliigan keihäskisasta pannukakku – saksalaistähti voittoon hirmukaarella

Jones oli syystäkin pettynyt kilpailun jälkeen, sillä hyvä juoksu vesittyi ikävästi.

– Olin vihainen, ärsyyntynyt, surullinen ja masentunut samaan aikaan. Mutta tämä on elämää, se jatkuu, Jones harmittelee.

7:35img

Timanttiliigan 400 metrin kilpailusta muodostui totaalinen farssi.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu