Turkin parlamentti alkaa käsitellä Ruotsin hyväksymistä sotilasliitto Naton jäseneksi huomenna, kertovat paikalliset mediat uutiskanava CNN Turkin mukaan.
NTV-televisiokanava kertoi omiin lähteisiinsä viitaten, että jäsenyydestä äänestettäisiin vielä tällä viikolla, mutta ei kertonut tarkkaa päivää.
Alun perin Turkin parlamentin odotettiin äänestävän jäsenyydestä jo viime viikolla, mutta näin ei käynyt.
Suomesta tuli sotilasliiton 31. jäsenmaa huhtikuussa. Ruotsin odotettiin pääsevän sotilasliittoon samoihin aikoihin, mutta sen jälkeen muun muassa Koraanien polttaminen Ruotsissa ja Turkin terroristisiksi leimaamien kurdiryhmien asema Ruotsissa ovat viivästyttäneet käsittelyä.
Turkin parlamentin ulkoasiainvaliokunta päätti puoltaa Ruotsin jäsenyyttä tapaninpäivänä. 600-jäsenisen parlamentin äänestettyä asiasta presidentti Recep Tayyip Erdoganin on allekirjoitettava päätös.
Nato-maista ainoastaan Turkki ja Unkari eivät ole vielä hyväksyneet Ruotsin jäsenyyttä. Unkarin parlamentti palaa istuntotauolta helmikuun alussa.
Lue myös: Unkari ei aio hyväksyä Ruotsia Natoon vieläkään
Juttua korjattu ja päivitetty 22.1.24 klo 19.58 tiedolla siitä, että Turkin parlamentti alkaa käsitellä Ruotsin hyväksymistä Naton jäseneksi ja että asiasta ei välttämättä vielä huomenna äänestetä. Aiemmin kerrottiin, että asiasta äänestettäisiin huomenna.
Juttua päivitetty 22.1.24 klo 20.55 kauttaaltaan lisätiedoilla.