Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kertoo hylänneensä Euroopan unionin miljardin euron lisätukitarjouksen. Tuen tarkoitus oli avustaa maata siirtolaisuuskysymyksessä.
Turkki ja EU solmivat vuonna 2016 pakolaissopimuksen, jossa Turkki sitoutui tehostamaan rajavalvontaansa ja vastaanottamaan Euroopasta palautettavia pakolaisia. Vastineena EU lupasi Turkille muun muassa kuusi miljardia euroa taloudellista tukea pakolaisista huolehtimiseen.
Erdogan ei kuitenkaan lehdistötilaisuudessa täsmentänyt, milloin tai kenen toimesta kyseistä summaa olisi Turkille tarjottu.
Presidentin esikunta kertoi myöhemmin Erdoganin keskustelleen maanantaina puhelimessa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa ja vaatineen, että Euroopan on osallistuttava "taakanjakoon".
Lue myös: Video: Keinot kovenevat pakolaisten pääsyn estämiseksi Kreikan puolelle – rajavartiosto ampui pakolaisten kumivenettä kohti
Turkin ja Kreikan rajalle on saapunut runsaasti ihmisiä sen jälkeen, kun Turkki viikonloppuna kertoi avaavansa EU:n vastaisen rajansa. Kreikan mukaan lauantaiaamun ja sunnuntaiaamun välisenä aikana ainakin 10 000 ihmistä yritti ylittää rajan laittomasti.
Erdoganin jatkoi uhkailevaa retoriikkaansa sanomalla, että Eurooppaan saattaa pian pyrkiä "miljoonia" ihmisiä. Hän myös tyrmäsi Kreikan viranomaisten kertomat luvut ja sanoi, että rajoilla olisi jo satoja tuhansia ihmisiä.
"Erdoganin toimet mahdottomia hyväksyä"
EU:ssa on arvioitu, että Erdogan pyrkii rajojen avaamisella painostamaan EU-maita tukemaan Turkin sotatoimia Syyriassa. Merkel kutsui Erdoganin toimia mahdottomiksi hyväksyä. Maahanmuuttoasioista vastaava komissaari Margaritis Schinas puolestaan painotti, että EU:ta ei voi kiristää tai pelotella.
Lue myös: Miksi Turkki avasi rajat Eurooppaan ja järjestää jopa bussikuljetuksia Kreikan rajalle? Tämä Turkin motiiveista tiedetään
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi aiemmin maanantaina, että EU tiivistää vuoropuhelua Turkin kanssa useilla poliittisilla tasoilla, jotta tilanteesta saataisiin yhteinen kokonaiskuva.
– Turkki on vaikeassa tilanteessa pakolaisten ja siirtolaisten suhteen, mutta se, mitä näemme nyt, ei voi olla vastaus tai ratkaisu, von der Leyen sanoi.
Erdogan väläytti tulitaukoa
Turkissa on parhaillaan noin neljä miljoonaa pakolaista, joista noin 3,6 miljoonaa on syyrialaisia, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.
Maahan pyrkii lisää ihmisiä erityisesti Syyrian luoteisosasta Idlibistä, jossa kapinallisia tukeva Turkki on viime aikoina tehostanut Syyrian hallinnon vastaisia sotatoimiaan. Syyrian hallinnon joukkoja tukee Venäjä.
Uutistoimisto AFP:n mukaan Syyriasta olisi pyrkimässä Turkkiin noin miljoona ihmistä, joita ei kuitenkaan ole päästetty maahan.
Lue myös: Tilanne Kreikan ja Turkin rajalla kiristyy – Kreikkaa valvoo rajaa tiukasti: Myös paikalla oleva MTV:n toimittaja pidätettiin
Erdoganin on määrä tavata torstaina Moskovassa Venäjän presidentti Vladimir Putin. Erdogan sanoi toivovansa neuvotteluja mahdollisesta tulitauosta Idlibiin.
Erdogan on aiemmin kehottanut Putinia väistymään Idlibistä Turkin tieltä ja antamaan Turkin toimia yksin Syyrian hallinnon joukkoja vastaan.
Asiantuntijoiden mukaan Turkki ja Venäjä kuitenkin pyrkivät välttämään suoraa yhteenottoa Syyriassa. Maiden välillä on tärkeitä kauppaan ja puolustukseen liittyviä siteitä, joita ei haluta vaarantaa.