Ilmatilaloukkauksia ilmeisesti kaksi – Turkki Venäjälle: Vastaatte seurauksista

turkki hävittäjä2
Turkin Ilmavoimien sotilastaitolentoryhmä harjoittelemassa. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 05.10.2015 23:55

MTV UUTISET - STT - Reuters

Turkin mukaan Venäjän sotilaskone on loukannut Turkin ilmatilaa myös sunnuntaina. Asiasta ilmoitti Turkin ulkoministeriö.

Turkki on kutsunut Venäjän suurlähettilään kuultavaksi ilmatilaloukkausten takia. Lisäksi maa on varoittanut, että jos ilmatilaloukkaus toistuu, Venäjä on vastuussa seurauksista.

– Turkin asevoimilla on selvät ohjeet. Vaikka kyse olisi linnusta, sen matka pysäytetään, Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu sanoi.

Aiemmin Turkki syytti Venäjää lauantaina tapahtuneesta ilmatilan loukkauksesta.

Tuolloin Turkki varoitti, että se aikoo vastata jos maan ilmatilaa loukataan uudelleen.

Myös Nato on varoittanut, että Turkin ilmatilan loukkaamisten kaltaiset tilanteet aiheuttavat "erittäin vakavan vaaran" alueella. Turkilla on Nato-maista toiseksi suurin armeija.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat