Turussa on syntynyt valtava soppa kaupungin vaakunan modernisoinnista.
Turun kaupunki tilasi vaakunan modernisoinnin mainostoimistolta ja ohitti kaupungin palkkalistoilla olevan heraldisen asiantuntijan Tom Bergrothin.
Satumaa-mainostoimistolta tilatun vaakunan modernisoinnista syntyi 40 000 euron hintalappu, kun taas kaupungin oma asiantuntija olisi selvinnyt samasta suunnittelutehtävästä 1 500 eurolla.
Heraldinen asiantuntija Bergroth kertoo, että monikymmenkertaisen suunnitteluhintalapun lisäksi kaupunkia odottaa vielä toinen suuri lasku.
- Tuon 40 000 euron lisäksi uuden vaakunan käyttöönotto maksaa kaupungille 100 000 euroa, Bergroth kertoo.
Kaupungin museopalveluissa työskentelevä Bergroth sanoo, että kaupungin tilaama vaakunamuutos on vieläpä epäonnistunut. Hänen mukaan uudistetussa logossa ja vaakunassa ei ole otettu huomioon heraldiikan sääntöjä, vaan uudistettu ilme on liian pelkistetty.
- Kokonaisuus ontuu pahasti. Kruunu on esimerkiksi umpinainen, ilman keventäviä valkoisia linjoja. Jos puolestaan katsoo itse vaakunan aiheeseen, liljat eivät erotu selkeästi. Ne olisi pitänyt piirtää uudelleen yksiväristä painatusta varten, Bergroth linjaa.
Viestintäjohtaja selittää kohun taustoja
Vaakunasopasta vastuun on ottanut kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila. Hän kertoo unohtaneensa kaupungin oman asiantuntijan Bergrothin.
- Matkan varrella minulle sattui virhe, että en muistanut kaupungin omaa vaakuna-asiantuntijaa konsultoida. Tästä se kohu nyt sitten syntyi. Konsultoin kyllä kaupungin muita heraldiikan asiantuntijoita, Malila puolustautuu.
Malila kertoo, että vaakunan modernisointi liittyy Turun kaupungin markkinointi-ilmeen uudistukseen. 1300-luvulta peräisin olevaan neliväriseen vaakunaan ei uudistuksessa puututa.
- Täytyy muistaa, että tällaiset ilmeuudistukset maksavat aina ja niitä on pyritty kaupungissa tekemään niin paljon, kuin vain itse pystytään. Mutta kyllä me tarvitsemme mainostoimiston asiantuntemusta laajan konseptin rakentamiseen, Malila sanoo.
Turun vaakunan uudistamisesta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.
Korjattu ja täsmenntty: Turku ei ole modernisoinut kaupungin keskiaikaista vaakunaa, kuten jutun otsikossa ja tekstissä alunperin virheellisesti kerrottiin. Sen sijaan Turku on uudistanut markkinointi-ilmeensä niin, että uusi, kaikessa kaupungin markkinoinnissa ja viestinnässä käytettävä logo pohjaa kaupungin vanhaan vaakunaan.