Turvapaikkahakemuksia rekisteröitiin eilen ennätysmäärä

pakolaisia Kemissä
Turvapaikanhakijoita Kemin rautatieasemalla 14. syyskuuta 2015.Str / Lehtikuva
Julkaistu 23.09.2015 09:02(Päivitetty 23.09.2015 09:14)

MTV UUTISET - STT

Turvapaikkahakemuksia rekisteröitiin eilen 645 kappaletta.

Määrä on uusi päiväkohtainen ennätys ja osaltaan Torniossa eilen toimintansa aloittaneen järjestelykeskuksen ansiota, sanoo Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio.

"Vastaanottokeskuspaikkoja saatava lisää"

Vuorion mukaan kunnissa ei välttämättä vielä ymmärretä, miten nopeasti uusia vastaanottokeskuksia pitäisi perustaa. Vuorion mukaan kunnissa, joissa ei ole jo ennestään vastaanottotoimintaa, ei ehkä hahmoteta sitä, että vastaanottokapasiteetin kasvattaminen on nyt koko Suomen asia. Hänen mukaansa tilanne on nyt niin akuutti, että uusia vastaanottopaikkoja on saatava tavalla tai toisella.  

Pohjoisessa kaikkien Ruotsista rajan yli Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden on rekisteröidyttävä Tornion keskuksessa, joka on Suomen ensimmäinen laatuaan.  

Vuorion mukaan jo nyt on selvää, että syyskuussa Suomessa tullaan tekemään enemmän turvapaikkahakemuksia kuin koko alkuvuonna yhteensä.  

– Aiempina päivinä hakemuksia rekisteröitiin vähän yli 500 kappaletta. Tällä menolla meidän pitäisi pystyä avaamaan jopa kymmeniätuhansia vastaanottopaikkoja kuukaudessa, mikä ei ole ollenkaan mahdollista, Vuorio sanoo.  

Vuorio huomauttaa, että tietoisuus pakolaiskriisin hoitamisen vaatimista toimista on koko ajan lisääntynyt. Hän myös muistuttaa siitä, että vastaanottotoiminta on kasvuala, joka työllistää yhä useampia suomalaisia lähiviikkoina ja -kuukausina.  

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset