Turvapaikkahakemuksista tehdyt valitukset halutaan käsitellä nopeammin

Irakilaisia turvapaikanhakijoita vanhaan Hennalan varuskuntaan perustetussa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa Lahdessa 16. lokakuuta 2015.Lehtikuva
Julkaistu 04.12.2015 16:33

MTV UUTISET - STT

Turvapaikkahakemusten käsittelytahtia yritetään nopeuttaa. Ulkomaalaislakiin valmistellaan muutoksia, joiden on tarkoitus lyhentää valitusten käsittelyaikaa.

Oikeusministeri Jari Lindström sanoi, että muutokset pyritään tekemään 3-6 kuukauden kuluessa.

– Arvioimme, että keväällä turvapaikkahakemuksista hallinto-oikeuteen tehtyjen valitusten määrä nousee selvästi, Lindström sanoo.

Helsingin hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus saavat lisäresursseja ja oikeusministeriö selvittää, olisiko järkeä hajauttaa turvapaikka-asioiden käsittelyä muihin hallinto-oikeuksiin.

Lisäksi säädetään lailla, että YK:n ja EU:n terroristijärjestöiksi määrittelemien järjestöjen toimintaan osallistuminen on rangaistavaa. Myös matkustaminen ulkomaille terrorismirikoksen tekemistä varten kriminalisoidaan.

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset