Turvaväli unohtui tukholmalaisilta – tältä näyttää korona-arki maailmalla

1:10img
Julkaistu 23.03.2020 20:49
Toimittajan kuva
Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

Uutiskuvat maailmalta kertovat, että arki jatkuu maailmalla koronasta huolimatta. Auringonpaiste houkutteli ihmisiä eilen ulos niin Ruotsissa kuin Kiinassakin. 

Koronaviruksen tarttumista hidastavat toimet rajoittavat maailmanlaajuisesti jo noin 900 miljoonan ihmisen liikkumista.

Ainakin Tukholmassa ihmiset liikkuivat eilen melko vapaasti, ja uutiskuvista näkyy, että turvavälistäkään eivät kaikki piitanneet. Ihmiset istuskelivat terassilla lähekkäin auringosta nauttien.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven puhui illalla kansalle harvinaisessa tv-puheessaan. Hän kehotti ruotsalaisia varautumaan uusiin rajoituksiin koronaviruksen vuoksi. 

Kiina on löyhentänyt koronaviruspandemian lähtöpaikan Wuhanin karanteenia, kertoo The Guardian. Ihmiset ovat tänään saaneet jälleen käydä ruokakaupoissa. Viikonloppuna Wuhaniin saapui juna, jonka mukana kaupunkiin tuli yli 1000 työntekijää.

Sunnuntaina paikallisviranomaiset ilmoittivat, että ihmiset voivat mennä töihin jos heillä ei ole koronavirustartuntaan liittyviä oireita ja heillä on todistus työnantajalta. Ainakin pekingiläispuistossa ihmiset nauttivat eilen elämästä, kuten yllä olevalta videolta näkyy.

Lue myös: MTV seuraa koronan leviämistä maailmalla

Espanjassa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut tänään 2 000:een. Virus on vaatinut maassa nyt 2 182 ihmisen hengen. Koronavirustilanne on Euroopan maista pahempi vain Italiassa. Muun muassa Barcelonassa poliisit kyselevät kaduilla kulkevilta ihmisiltä selvitystä siitä, onko heidän asiansa ulos välttämätöntä,  kuten esimerkiksi käydä töissä tai apteekissa.

Yhdysvalloissa on todettu yhteensä ainakin 32 000 koronavirustartuntaa, kertoo uutiskanava CNN. Vähintään 400 ihmistä on kuollut viruksen seurauksena. Uutiskuvissa (video yllä) New York näyttäytyy autioituneena. Monet yritykset on suljettu, mutta ruokalähetit suhaavat vielä kaduilla.

Berliini korona Saksa koronavirus ulkonaliikkumiskielto

Leikkikenttä suljettuna Berliinissä 23.3. Saksa kertoi eilen kieltävänsä yli kahden ihmisen kokoontumiset.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus