Tutkija: Amerikkalaishävittäjän valinta merkitsee jatkuvuutta Suomen linjassa: "Todennäköistä, että yhteistyö lisääntyy"

3:16img
Näin valinnasta kerrottiin.
Julkaistu 10.12.2021 14:55

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltalaisen hävittäjän valitseminen merkitsee jatkuvuutta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa.

Ulkopoliittisen instituutin johtavan tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan yhdysvaltalaisen hävittäjän valitseminen merkitsee jatkuvuutta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa, kun nyt valittiin hävittäjä samasta maasta kuin viime kerralla.

– Jonkin muun kuin amerikkalaisen vaihtoehdon valinta olisi merkinnyt suunnan muuttamista, Salonius-Pasternak sanoi.

– On todennäköistä, että tämän valinnan kautta Suomen yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa entisestään lisääntyy ja entisestään syvenee.

Yhdysvaltalaiskoneen valinta ei itsestään selvää

Salonius-Pasternakin mukaan F-35:n valinta ei tullut hänelle suurena yllätyksenä, mutta hän korostaa, että yhdysvaltalaiskoneen valinta ei ollut itsestään selvää.

– Viime päivien vuotojen perusteella oli syytä odottaa, että F-35 on Suomen valinta, mutta en missään nimessä sanoisi, että tämä oli etukäteen selvä valinta. HX-hanke on oikeasti ollut kilpailu, jossa on oikeasti selvitetty, mikä on Suomen kannalta paras vaihtoehto. Monen vuoden työn tulokset ovat nyt selvillä.

Salonius-Pasternakin mukaan yksi F-35:n valttikorteista kilpailussa oli se, että se on käyttökelpoinen ja päivitettävissä pitkän aikaa.

– F-35 tulee olemaan käytössä hyvin pitkään. Muista vaihtoehdoista ei voitu samanlaisella varmuudella sanoa samaa, Salonius-Pasternak sanoo. 

Lue myös: Tällainen on Suomen seuraavaksi hävittäjäksi valittu F-35 – katso hieno video hävittäjästä

Tuoreimmat aiheesta

F-35